Nordin haluaisi esiintyä areenalla omalla keikalla.
Albumi on Nordinin kolmas kokopitkä.
Nordin on ehdolla seuraavassa Emma Gaalassa Vuoden Artistiksi.
Laulaja Reino Nordin kertoo Sadun Sunnuntaivieraana, että änellä ei ole aikaa negatiivisuudelle.
Parille sataa onnitteluviestejä.
Faneja hemmoteltiin Kaija Koon uudella kappaleella Paa mut cooleriin.
Reino Nordin kommentoi vitsaillen, että Martta-tytär kannattaa viedä silmälääkäriin.
Laulaja Reino Nordin viettää rauhallista perhejoulua, ja aikoo tänä vuonna hemmotella lapsiaan lahjoilla.
Torstain Enbuske, Veitola & Salminen -ohjelmassa nähtiin vieraina Reino ja Maria Nordin. Sosiaalisessa mediassa käydään kuumana Reinon kyseenalaisina pidetyistä kommenteista.
Huumekohun keskellä oleva Reino Nordin pohtii julkisuuden roolia elämässään.
Taiteilijaperheen arkeen liittyy riitoja, mutta ne eivät kaada pitkää liittoa.
Subin Iholla-sarjasta tutuksi tullut Maria Nordin on tehnyt uuden aluevaltauksen pyrkimällä mukaan politiikkaan.
Sub tv:lla keväällä pyörineessä Iholla-sarjassa seurattiin muun muassa Reino ja Maria Nordinin talonrakennusprojektia. Nyt keskeneräinen omakotitalo on laitettu myyntiin.