Henkilö joutui tapauksen jälkeen myös pitkään sairaalahoitoon sisällään olleiden huumeiden aiheuttamista komplikaatioista johtuen.
Ilmiöt
7 kuukautta sitten
Takavarikoitujen huumeiden joukossa on muun muassa kristallimaista metamfetamiinia.
Ilmiöt
7 kuukautta sitten
Poliisi epäili tahallisuutta melko nopeasti palon tapahduttua.
Ilmiöt
7 kuukautta sitten
Rakennus vaurioitui palossa pahasti.
Ilmiöt
7 kuukautta sitten
Aito pankkivirkailija ei kysy pankkitunnuksia puhelussa.
Ilmiöt
8 kuukautta sitten
Vaikka henkirikosten määrä on kasvanut, ovat esimerkiksi pahoinpitelyt ja ryöstöt sen sijaan vähentyneet.
Ilmiöt
8 kuukautta sitten
Epäillyt onnistuivat murtautumaan useisiin kohteisiin parissa päivässä.
Ilmiöt
8 kuukautta sitten
Viharikosepäilyjen määrä on jatkanut kasvamistaan.
Ilmiöt
8 kuukautta sitten
Myös rikostuomioiden määrä kokonaisuudessaan kasvoi himpun verran.
Ilmiöt
9 kuukautta sitten
Vastoin yleistä keskustelua nuorten välinen väkivalta on vähentynyt.
Ilmiöt
10 kuukautta sitten
Vankeja oli viime vuonna keskimäärin 90 enemmän, kuin vuonna 2022. Rangaistusten pituudet olivat kuitenkin edellisvuotta lyhyempiä.
Ilmiöt
11 kuukautta sitten
Rikos huomattiin keskiviikkoaamuna.
Ilmiöt
11 kuukautta sitten
Messinkilaatta sijaitsi kuopiolaisen talon seinässä.
Ilmiöt
noin vuosi sitten
Uskomattomat ympäristörikokset alkaa MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla 17. elokuuta klo 21.
Viihde
noin vuosi sitten
Poliisi avasi tutkinnan hiljattain uudelleen.
Viihde
yli 2 vuotta sitten
Zyskowicz odotti metroa, kun hyökkääjä tuli lähietäisyydelle.
Ilmiöt
yli 2 vuotta sitten