Sarjan käynnistyy heti syyskuun alussa.
Mosaiikkilattia ajalta ennen ajanlaskua on säilynyt upeana.
Anna Perho ja Jenni Pääskysaari pohtivat tällä viikolla, mistä huijarisydrooma juontaa juurensa ja voisiko sen kääntää voitoksi.
Kampanjan tavoitteena on kohdistaa katse ihmiseen, ei oireyhtymään.
Rakkautta verrataan huumeisiin; jokainen rakastunut on kuin huumeaddikti, joka odottaa seuraavaa annostaan.
Videolla nähdään suloinen nuoriherra, joka esittää Whitney Houstonin hitin lähestulkoon yhtä uskottavasti kuin Houston itse.
Uuden lain tarkoituksena on suojella yli 40 kuuluisaa suihkulähdettä Roomassa.
Voice.fi-sivuston uutispäällikkö Rea Haverinen pohtii kolumnissaan miten surullista on se, ettei samanlaisia valinnanmahdollisuuksia ole elämässä suotu kaikille.
Suloistakin suloisemman down-tytön äiti on kirjoittanut lääkärilleen kirjeen, joka jättää sanattomaksi.
Brittiläinen aviopari vaikuttaa erittäin onnelliselta, vaikka jotkut eivät heidän rakkauteensa uskoneet.
Twitterissä julkaistiin otos tanssiparista, joka on sulattanut sydämiä netissä.
Downin syndrooma saattaa hankaloittaa laulamista, mutta Madisonin kyvyt ovat tässä huikean kehittyneet.
Amerikkalainen Noah on pikkupoika, jolta löytyy luontaista rytmitajua ja showmiehen elkeet.