Kuva: Shutterstock / Twitter

Arkeologit tekivät "kenties vuoden suurimman" löydöksen - Twitter-väki ihastui täysin

28.05.2020 19:45 - Iiro Myllymäki

Mosaiikkilattia ajalta ennen ajanlaskua on säilynyt upeana.

Italiassa Veronan kaupungin lähellä on tehty arkeologinen löydös, josta otetut kuvat ovat lähteneet leviämään netissä. Negar di Valpolicellan kylässä sijaitsevan viinitarhan alta on paljastunut upeassa kunnossa säilynyt mosaiikkilattia. Lattian uskotaan kuuluneen huvilaan, joka rakennettiin arviolta 200-300 vuotta ennen ajanlaskun alkua Rooman valtakunnassa.

Metro-sivusto kertoo, että arkeologit olivat aloittaneet kaivaukset alueella jo viime kesänä, mutta koronaviruksen aiheuttamat rajoitustoimet keskeyttivät työt tänä keväänä. Nyt arkeologit ovat palanneet hommiin ja löytäneet mosaiikkilattian.

Kylän Facebook-sivulla julkaistussa päivityksessä kerrotaan, että vuosikymmenien epäonnistuneiden yritysten jälkeen arkeologit ovat nyt onnistuneet kaivamaan esiin kyseisen huvilan jäänteet. Nyt viranomaiset ja alueen omistajat miettivät, miten myös yleisö pääsisi nauttimaan tästä arkeologisesta aarteesta.

Kuvia lattiasta on jaettu muun muassa Twitterissä. Historioitsija Myko Clelland kuvailee twiitissään löydöstä kenties koko vuoden suurimmaksi. Hänen twiittinsä on kerännyt yli 490 000 tykkäystä. Jos twiitti ei näy alla, klikkaa tästä.

Lue myös: Arkeologit yllättyivät: Brittikaupungin keskustasta tehtiin Rooman imperiumin aikainen löytö

Lue myös: Maatutka paljasti uskomattoman löydön Stonehengen lähistöltä: Super-Stonehenge!

Lähde: Metro.co.uk

Kilpailut

Uusimmat