Eräs hyvä merkki on se, että kohtelette toisianne kunnioittavasti myös riitojen aikana.
Suhteet
yli 7 vuotta sitten
Esimerkiksi ymmärrys siitä, että jokainen on oman elämänsä tärkein ihminen, voi auttaa pääsemään yli kipeästä erosta.
Suhteet
yli 7 vuotta sitten
Sielunkumppanin kanssa olo tuntuu turvalliselta eikä erimielisyyksien selvittämistä tarvitse pelätä.
Suhteet
yli 7 vuotta sitten
Jos voit kuvitella itsesi parisuhteeseen toisen kanssa, on mahdollista, että et ole vielä löytänyt sielunkumppaniasi.
Suhteet
yli 7 vuotta sitten
Tutkimuksessa selvitettiin myös, miten kauan ihmiset seurustelivat kumppaninsa kanssa ennen naimisiinmenoa.
Suhteet
yli 7 vuotta sitten
On monia asioita, joista voi päätellä, että seurustelukumppani ei olekaan sielunkumppani.
Suhteet
yli 8 vuotta sitten
Kuuntelijat ovat kommentoineet uunituoretta Se oikea -kappaletta sosiaalisen median eri kanavissa ahkerasti.
Musiikki
yli 8 vuotta sitten
On olemassa muutamia sellaisia piirteitä, joita kannattaa tarkkailla.
Suhteet
yli 8 vuotta sitten
Rakkaus toiseen voi syttyä esimerkiksi toisilla treffeillä, kun kumppani syö itsensä ähkyyn ja kääntyy kyljelleen taksimatkalla.
Suhteet
yli 8 vuotta sitten
Mistä tiedät, että olet tavannut sen yhden, jota ei saa päästää karkuun?
Viihde
yli 10 vuotta sitten
Avioliiton solmiminen on tärkeä päätös, joka ei halua tehdä kenen takia tahansa.
Viihde
yli 10 vuotta sitten