Kuva: Fotolia

IL: Yleisimmät tekosyyt, joilla suomalaiset huijaavat itselleen sairaslomaa

01.09.2016 10:05 - Anna Hopi

Kun töissä oleminen ei kiinnosta, sairaslomaa haetaan esimerkiksi valittamalla päänsärkyä.

Iltalehden haastatteleman Elinkeinoelämän keskusliiton asiantuntijalääkärin, Jan Schugkin mukaan valtaosa suomalaisista ei hae perusteetonta sairaslomaa. Niitäkin kuitenkin on, jotka käyttävät etuutta väärin.

Kun on kyse "oman loman" hakemisesta, moni valittaa asioita, joita lääkäreiden on vaikeaa todentaa.

-  Jos sanoo, että on vatsa kipeä tai päänsärkyä, eihän sitä lääkäri pysty millään toteamaan. Nuhaa harvempi huijaa, koska senhän näkee ja kuumeen voi mitata. Tavallisimmat syyt ovat ahdistuneisuus tai masentuneisuus ja sitten tällaiset tavanomaiset yleisoireet, joita on mahdoton todentaa. Hyvin harvoin on todella mielikuvituksellisia tarinoita, kertoo Schugk lehdelle.

Asiantuntijalääkärin mukaan vanhemmat jäävät joskus kotiin ja keksivät tekosyyksi lapsen sairauden. Sen sijaan tapahtumat, kuten esimerkiksi jääkiekon MM-kisat tai olympialaiset eivät lisää sairauslomien määrää.

Schugkin mukaan on vaikea todentaa sitä, kuinka moni suomalainen hakee sairaslomaa väärin perustein. Hänen mukaansa noin 15 prosenttia ihmisistä tunnustaa joskus elämänsä aikana pyytäneensä sairaslomaa syyttä suotta tai liioitelleensa sairauttaan. Hyvin harva huijaa jatkuvasti saadakseen sairaslomapäiviä.

Miten lääkäri suhtautuu potilaaseen vastaanotolla?

Jan Schugkin mukaan lääkäri lähtee olettamuksesta, jonka mukaan sairaslomaa hakeva on oikeasti kipeä. Epäilykset heräävät vain, jos ihmisen puheet ovat ristiriidassa toiminnan kanssa, eli selkäkipuja valittava nousee ketterästi tuoliltaan ja liikkuu vaivatta.

Osa suomalaisista kuuluu niihinkin, jotka eivät hae sairaslomaa silloinkaan, kun sitä tarvitsevat. Lääkärin mukaan sairaslomaa kannattaa pitää, kun työkyky on alentunut merkittävästi tai kun töissä oleminen vaarantaa omaa tai muiden turvallisuutta - tai hidastaa paranemista.

Lähde: IL.

Lue myös: Allergiaa ei kannatta sekoittaa flunssan oireisiin - lue, miten välttää katupölyn haitat

Lue myös: Uupumus, töistä puhumisen vältteleminen - asiat, jotka kielivät tarpeesta vaihtaa työpaikkaa

Kilpailut

Uusimmat