Kuva: Fotolia

Mies tekeytyi naiseksi työsähköposteissaan ja järkyttyi saamistaan vastauksista - "Täyttä helvettiä"

11.03.2017 19:15 - Iiro Myllymäki

Mies kertoo Twitterissä leviävässä kertomuksessa, miten hänen sähköpostiviesteihinsä suhtauduttiin alentavasti ja jatkuvasti kyseenalaistaen, kun hän allekirjoitti ne naisen nimellä.

Martin R. Schneider -nimisen miehen Twitterissä jakama kertomus on nostanut esiin työelämässä esiintyvää seksismiä. Mies on kertonut laajalti levinneissä twiiteissä kahden viikon mittaisesta kokeilusta, jossa hän vaihtoi naispuolisen kollegansa Nicole Pierin kanssa nimiä kirjoittamiinsa työsähköposteihin ja katsoi, muuttuiko hänen saamansa vastaukset nimen myötä.

Schneider ja Pieri toteuttivat kokeilun työskennellessään pienessä työvoimapalvelun yrityksessä. Schneider kirjoittaa Twitterissä, että kokeilu sai alkunsa, kun Schneider oli jaetun sähköpostitilin myötä vahingossa allekirjoittanut eräälle asiakkaalleen lähettämänsä sähköpostit Nicole-nimellä. Ennen kuin Schneider tajusi mokansa hän oli ihmetellyt, miksi asiakas käyttäytyi tylysti ja piittaamattomasti sähköpostiviesteissään. Kaikki muuttui, kun Schneider huomasi virheensä ja alkoi viestitellä asiakkaalle omalla nimellään.

”Tilanne parani välittömästi. Hän otti asiat positiivisesti vastaan, kiitti minua ehdotuksistani, vastasi viivyttelemättä ja kehui kysymyksiäni. Hänestä tuli malliasiakas”, Schneider kirjoittaa Twitterissä.

Tästä Schneider sai idean kahden viikon kokeiluun, jossa hän kirjoitti sähköpostit Nicolen nimellä ja Nicole kirjoitti sähköpostinsa Martinin nimellä. Schneider ei pitänyt kokemastaan.

”Se oli täyttä helvettiä. Kaikki kysymykseni tai ehdotukseni kyseenalaistettiin. Perusasiakkaani käyttäytyivät kohtaani alentavasti. Yksi kysyi, olenko sinkku.”

Schneider kertoo, että samaan aikaan Nicole Pierillä oli uransa tuotteliain työviikko. Tästä Schneider päätteli, että miehenä hänellä oli työssään ollut koko ajan ”näkymätön etu”, jonka myötä hän sai työnsä nopeammin tehtyä kuin naispuolinen kollegansa. Schneider yllättyi kokeilun tuloksesta, mutta hänen sanojensa mukaan Pierille asia oli ollut jo pitkään itsestään selvää.

”Ja mikä kamalinta: minulle tämä oli shokeeraavaa, mutta hän oli täysin tottunut tähän. Hän vain ajatteli, että se on osa hänen työtään. Hän kyllä tiesi, että häntä kohdeltiin eri tavalla, koska hän on nainen. Ei hän ole tyhmä. Hän vain oli oppinut hyväksymään sen.”

Nicole Pieri on kirjoittanut kokeilusta Medium-nettisivulle. Pieri kertoo kirjoituksessaan, että kokeen tehnyt kaksikko esitteli tuloksensa pomolleen. Pomo ei kuitenkaan uskonut, että kyse olisi seksismistä.

”Mitä pomoni sillä saavutti, että hän kieltäytyi tunnustamasta seksismin olemassaoloa? Vaikka todisteet huutavat vasten hänen kasvojaan, vaikka hänen tuottoisa työntekijänsä kertoo hänelle siitä, vaikka miespuolinen henkilökunnan jäsen kertoo hänelle siitä? En koskaan tajunnut sitä. Sen sijaan irtisanouduin ja työllistin itse itseni ja aloin kirjoittaa blogipostauksia ja työskennellä netissä copywriterina freelancerina”, Pieri kirjoittaa.

Lue myös: "Naisten pitää tienata vähemmän kuin miesten, se siitä" - Puolalaispoliitikon puheet järkyttivät

Lähde: ATTN

Kilpailut

Uusimmat