Kuva: Fotolia

Nainen käytti kihlasormustaan vuoden tietämättään - lue erikoinen tarina

11.05.2017 16:15 - Karoliina Kotala

Maailmalla kohistaan hyvin erikoisesta tarinasta, jossa nainen käytti tietämättään kihlasormustaan yli vuoden.

Australialaismies nimeltään Terry valmisti vuonna 2015 rakkaalleen Annalle kaulakorun, jossa oli puussa tehty riipus. Tietämättään Anna kuitenkin kantoi kaulassaan riipuksen lisäksi myös tulevaa kihlasormustaan, sillä Terry oli kaivertanut riipuksen sisälle tilan sormukselle ja asettanut sisälle sormuksen.

Viime vuoden lopulla Terry kuitenkin kosi Annaa kauniissa luolassa ja pyysi häneltä kaulakorun takaisin. Polvistuessaan Terry kaivoi sormuksen korun sisältä ja hetken ihmettelyn jälkeen hämmentynyt Anna vastasi myöntyvästi kosintaan.

Vaikka hetki olikin herkkä, oli Anna reaktio hulvaton, hänen lopulta tajutessa kantaneensa sormusta mukanaan jo puolitoista vuotta.

- Siis oliko sormus ollut korun sisällä koko ajan?! Olisin voinut hukata sen, helvetin idiootti!

Nyt pari suunnittelee häitään, joista kaksikko kertoo tulevan maanläheiset ja pienet.

Katso video kaksikosta alta:

Lue myös: Supersuloinen kosinta ihastuttaa netissä - katso hurjan suosion saanut video

Lähde: Huffington Post

Kilpailut

Uusimmat