Kuva: AOP

Nostalginen tunne! Keräsitkö sinäkin Spice girls -kortteja tai pullonkorkkeja lapsena?

15.07.2017 18:45 - Katariina Auvinen

Voice.fi kysyi lukijoiltaan mitä he ovat keränneet lapsena.

Toisen roska on toisen aarre, on sanonta joka toisaalta pitääkin hyvin paikkansa. Etenkin lapsena varmasti meistä melkein jokainen on kerännyt joitain juttuja, jotka ovat sillä hetkellä tuntuneet todellisilta aarteilta. Voice.fi kysyi lukijoiltaan mitä he ovat keränneet lapsena. 

"Uuden vuoden jälkeinen päivä oli minun aarrepäiväni. Rakastin kerätä tyhjiä ilotulitteita ja niiden keppejä. Jotenkin minua houkutti ne värit, jotka vielä olivat jääneet pahvitötteröihin. Parasta oli etsiä ympäri kylää rakettien romuja, koska siinä oli jännittävä etsiminen. Raahasin monta muovikassillista aina paketteja kotiin." 

"Minä keräsin aina kiviä lapsena. Parhaimmat kivet löytyivät yleensä rannalta, jossa ne olivat hioutuneet sileiksi. Kimaltavat kivet olivat myös suosiossani."

(kuva: Fotolia)

"Spice Girls -kortit. Niitä keräsin innoissani lapsena. Muistan vielä kuinka kortit oli aseteltu lähikaupassa juuri kassan viereen oman näkökenttäni ulottuville. Kysyin aina vanhemmiltani, jos voisin saada paketin kortteja."

"Keräilin Gogo-hahmoja lapsuudessani. Ne olivat muovisia ja erimuotoisia "ukkeleita", joita vaihdettiin kavereiden kanssa ja niiden kanssa pelattiin." 

"Keräsin pullonkorkkeja innoissani lapsena. Keräilyinnostus meni jopa niin pitkälle, että kiersin jossain vaiheessa naapurustossa soittamassa ovikelloa ja kysymässä, josko asukkailta löytyisi ylimääräisiä pullonkorkkeja. Tämän jälkeen lähdin ylpeänä saaliini kanssa kotiin." 

(kuva: Fotolia)

"Tarrat olivat kova sana omassa lapsuudessani. Tarroilla ei ollut oikeastaan mitään väliä millaisia ne olivat. Vaihtelimme niitä myös kavereiden kanssa."

"Keräsin keppejä lapsena. Keppien piti olla mahdollisimman isoja ja niissä piti olla paljon oksia, jotta ne kelpasivat minulle. Vanhempani tosin kyllästyivät hieman tähän harrastukseen, koska jossain vaiheessa keppikasa kasvoi niin isoksi, että se piti viedä pois kotimme nurkalta." 

Radio Nova, Iskelmä ja Voice.fi kuuluvat kaikki osana Bauer Mediaan. 

Lue myös: Pariskunta käytti kymppitonneja Disney-nukkeihin: "En haluaisi kuvitella elämäämme ilman niitä"

Lähde: Voice.fi

Kilpailut

Uusimmat