Kuva: Big Uncle

Italialaisen muotimerkin paitaa syytetään rasistiseksi - syynä paitaan printattu teksti

09.04.2018 14:15 - Iiro Myllymäki

Kohun aiheuttaneessa paidassa viitataan kolonialismiin.

Italialaista vaatebrändiä Big Unclea syytetään rasistisesti latautuneiden vaatteiden myynnistä. Useat tiedotusvälineet ovat uutisoineet vaatemerkin uudesta Colonial Deal -nimisestä vaatemallistosta. Kolonialismilla viitataan aiemmin harjoitettuun toimintaan, jossa valtio hallitsee ja hyväksikäyttää toista valtiota. Rasismi yhdistetään kolonialismiin, joka perustui siirtomaavaltioiden asukkaiden pitämiseen alempiarvoisena länsimaisiin ihmisiin verrattuna.

Big Unclen uuteen mallistoon kuuluu muun muassa paita, jossa lukee ”colonialism”. Vaatemerkin nettisivuilla malliston kuvaillaan ottavan inspiraatiota idän ja lännen kulttuurien sekoittumisesta. Kuvailussa lukee myös, että vaatteiden ”pellava on rosoinen kuin auringon polttelemat kasvot”.

(kuva: Big Uncle)

Metro.co.uk-sivusto pyysi vaatemerkkiä selventämään mallistonsa taustoja ja mahdollisia rasistisia motiiveja. Big Uncle vastasi, että mallisto ei ole ottanut inspiraatiota itse kolonialismista, vaan 1800-luvun tyylistä yleisemmin kankaiden ja värien osalta.

”Olemme hyvin pahoillamme, jos Colonial Deal -kokoelmamme nimi on aiheuttanut hämmennystä ja suuttumusta. Tarkoituksemme ei ole ollut mallistollamme glorifioida historiallista, veristä kauheuksien aikaa. Emme halunneet loukata ketään, ja pyydämme syvästi anteeksi, jos näin teimme”, vaatebrändin edustaja vastaa.

Vaatebrändin mukaan kolonialismi-sanan käytöllä he pyrkivät herättämään ihmisiä ajattelemaan.

”Liittyykö taloudelliseen globalisaatioon tänä päivänä samanlaisia aspekteja kuin vanhaan kolonialismiin? Onko nykymaailmassa järkevämpää kirjoittaa ”rauhaa ja rakkautta” t-paitaan kuin ”sotaa ja vihaa”? Mihin olemme menossa yhteiskuntana ja yhteisönä? Mitä haluamme viestiä?” Big Uncle kirjoittaa vastauksessaan.

Mallistoa vastaan on tehty aloite, jolla malliston vaatteiden myynti pyritään kieltämään.

"Nämä muotisuunnittelijat tuntuvat olevan täysin tietämättömiä jatkuvasta rasismin, sortamisen ja köyhyyden perinnöstä, jonka kolonialismi on luonut", aloitteessa lukee.

Aloitteen on Metro.co.uk-sivuston mukaan allekirjoittanut jo 600 ihmistä.

Lue myös: Suomalaissyntyinen Ndela on ruskea, mutta hänen lapsensa ei - puhuu nyt rasismista ja möläytyksistä

Lähde: Metro.co.uk

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat