Kuva: The Dodo

Nainen adoptoi siivettömän mehiläisen: "Meille on syntynyt ainutlaatuinen side"

22.06.2018 15:15 - Rea Tallgren

Epämuodostunut mehiläinen on muodostunut tärkeäksi sen "äidille" ja pikkuinen jopa nukahtelee naisen käteen.

Kun Fiona Presly käyskenteli takapihallaan, hän huomasi mehiläisen joka kiersi kehää. Kun mehiläinen ei lentänyt Preslyä karkuun, hän alkoi miettiä, liekö pikkuisella ollut joku hätänä. Presly nosti mehiläisen käteensä ja huomasi, ettei sillä ole siipiä. Niinpä Presly vei mehiläisen isoon, kukkaruukussa olevaan puskaan ja oletti sen nauttivan siitä hieman ruokaa ja möngertävän sitten tiehensä. 

Preslyn yllätys oli suuri, kun mehiläinen löytyi vielä tuntienkin päästä samasta kukka-asetelmasta. Presly päätti, että hänen on pidettävä huolta pienokaisesta. Hän otti yhteyttä asiantuntijoihin ja teki pienelle mehiläiselle oman pesän kotiinsa. Mehiläinen tutustui muun muassa sukasta tehtyyn pehmoiseen pesään kiinnostuneena ja asettui sitten sinne lepäämään.

Pieni mehiläinen hakeutuu aktiivisesti Preslyn seuraan. Presly ruokkii sitä asiantuntijoiden ohjeiden mukaan. Pikkuinen jopa nukahtaa ajoittain Preslyn kädelle laittaen itsensä ensin mukavaan asentoon ja aseteltuaan pienet raajansa mukavasti alleen. 

- En olisi ikinä uskonut, että meille voi syntyä näin ainutlaatuinen side, Presly kommentoi.

Katso uskomaton video kaksikosta alta, tai jos se ei näy, tästä.

Lue myös: Liikuttava kuva todistaa, miksi löytökoiran hankkiminen kannattaa - katso

Lähde: The Dodo

Kilpailut

Uusimmat