Kuva: Shutterstock

Tutkimus todisti: Itsekkäillä ihmisillä vähemmän lapsia ja huonompi palkka

19.10.2018 12:45 - Senja Rapila

Aiemmin tutkimuksissa on kerrottu, että itsekkäillä henkilöillä olisi parempi palkka. Asia ei kuitenkaan ole niin.

Independent-julkaisu uutisoi tutkimuksesta, jonka mukaan itsekkäillä ihmisillä olisi  vähemmän lapsia ja työelämässä huonompi palkka.

Tukholman yliopiston tutkijat kieltävät aiemman tutkimuksen, jonka mukaan itsekkäät ihmiset saisivat parempaa palkkaa.

Perheeseen ja palkka-asioihin keskittynyt tutkimus pohjautuu kokonaisuudessaan neljän eri tutkimuksen analyysiin. Näihin on osallistunut noin 60 000 amerikkalaista ja eurooppalaista. Tutkimuksissa mitattiin itsekkyyttä käytöksessä ja asenteissa.

- Tutkimustulos oli selvä niin amerikkalaisessa kuin eurooppalaisessakin datassa. Kaikista epäitsekkäimmillä ihmisillä on eniten lapsia ja korkeimmat palkat, Kimmo Eriksson Tukholman yliopistolta kertoo tutkimuksen tuloksista.

Olemme myös aiemmin kertoneet tutkimuksesta, jossa on todistettu, että parisuhde tekee ihmisistä lihavia. Voit lukea aiheeseen liittyvän artikkelin täältä.

Lähde: Independent

Lue myös: Tutkimus sen todistaa: Naiset ovat sinkkuina onnellisempia kuin miehet

Lue myös: Yllättääkö? Tutkimus todisti, että vähävaraisemmat ihmiset ovat anteliaampia

Kilpailut

Uusimmat