Kuva: Shutterstock

Koulun hämmentävä päätös - ei anna enää kotiläksyjä oppilaille stressin takia

30.11.2018 17:15 - Katariina Auvinen

Devonissa sijaitsevassa peruskoulussa ei anneta kotiläksyjä, koska ne ovat liian stressaavia oppilaille.

Ison-Britannian Devonissa sijaitsevassa peruskoulussa on tehty päätös, joka on saanut palstatilaa maailmallakin. Littletownin peruskoulussa ei nimittäin anneta enää kotitehtäviä oppilaille. Syy tähän on se, että kotitehtävät ovat oppilaille liian stressaavia. Sen sijaan koulu on kannustanut oppilaitaan käyttämään tehtäviltä jääneen ajan lukemiseen. 

Mitä ilmeisimmin kaikki eivät UNILAD-julkaisun mukaan tule välttymään kotitehtäviltä, koska niitä voidaan vieläkin antaa oppilaille, joiden tarvitsee opetella asioita perusteellisemmin. Rehtori, David Perkinsin mukaan tällaiseen ratkaisuun päädyttiin sen jälkeen, kun asiasta oli konsultoitu oppilaiden vanhempia, oppilaita sekä koulun henkilökuntaa. 

Asiasta uutisoi myös The Midweek Herald, jonka mukaan koulutehtävien antaminen kotiläksyksi nostaa stressitasoa perheissä sekä oppilaissa itsessään. Sen sijaan koulun mukaan oppilaiden tulisi käyttää joka ilta 20 minuuttia lukemiseen. 

Henkilökunnan mukaan lukeminen auttaa lasta kotitehtäviä enemmän oppimaan ja omaksumaan asioita. Koulu kerää parhaillaan myös varoja, jotta he voisivat parantaa kirjastoaan. 

Suomessa kyseistä käytäntöä tuskin tullaan näkemään, mutta eihän sitä ikinä tiedä. 

Lue myös: Koululaisen upea ele säästi auton omistajalta satoja euroja - "Jos mietit, mitä autollesi kävi.."

Lähde: UNILAD

Kilpailut

Uusimmat