Kuva: Timo Korhonen / AOP

Portion Boys -yhtyeen Mikael Forsby sai arvostetun Iskelmä-Finlandian

01.08.2025 10:15 - Vilma Toikka

Forsby on Portin Boys -yhtyeen perustajajäsen.

Portion Boys -yhtyeen perustajajäsen Mikael Forsby on saanut vuoden 2025 Iskelmä-Finlandia -palkinnon. Palkinto myönnettiin Nokialla järjestettyjen Tapsan Tahtien avajaisten yhteydessä.

Palkinto myönnettiin Forsbylle hänen merkittävästä ja monipuolisesta työstään suomalaisen iskelmä- ja populaarimusiikin parissa sekä hänen kyvystään yhdistää sukupolvia ja musiikkityylejä ajankohtaisesti.

Palkintoraadin puheenjohtaja Aki Karjalaisen mukaan Forsbyn modernit tuotannot ovat tehneet iskelmästä entistä lähestyttävämmän etenkin nuorille.

- Yhteistyöt iskelmälegendojen kuten Matin ja Tepon, Kake Randelinin ja Einin kanssa ovat osoitus Forsbyn halusta rakentaa siltaa perinteestä tulevaan musiikillisesti, visuaalisesti ja asenteellisesti, Karjalainen kertoo.

Ensimmäiset biisinsä Forsby teki jo 13-vuotiaana. Hän on Portion Boys -yhtyeen perustajajäsen, ja yhtye on kasvanut 15 vuodessa yhdeksi Suomen tunnetuimmaksi yhtyeeksi. Bändi on saavuttanut platinalevyjä, listaykkösiä ja radiohittejä.

Iskelmä-Finlandia voidaan myöntää joko pitkän uran tehneelle artistille tai nuoremmalle taiteilijalle, jolla on vahvoja näyttöjä ja suuri odotusarvo. Forsby täyttää raadin mukaan molemmat kriteerit.

Lue myös: Osaatko legendaaristen kesähittien sanat? Tee testi ja selvitä, oletko oikea lyriikkamestari

Lue myös: Robin Packalenin uusin single syntyi fanien äitien kommenteista - seuraavaksi elokuvamusiikkia

Lähde: Nokian Kaupunki

Kilpailut

Uusimmat