Kuva: Shutterstock

Kaikki muurahaisetko ahkeria? Tutusta hyönteisestä paljastui uusia puolia

28.01.2019 19:45 - Senni Loikala

Muurahaisilla on yllättävän kehittyneitä keinoja reittien seuraamiseen. Osa kuitenkin luovuttaa helpommin kuin sinnikkäämmät toverinsa.

Muurahaisia on tutkittu jo pitkään. Tiedossa on ollut esimerkiksi, että hevosmuurahaiset pystyvät kulkemaan tiettyä reittiä lajitoveriensa jättämien kemiallisten viestiaineiden, feromonien, perusteella. Feromonien avulla muurahaiset ovat vuorovaikutuksessa keskenään.

Tuoreesta Harvardin yliopiston tutkimuksesta selvisi, että muurahaisilla on yllättävän kehittyneitä tapoja löytää haluttuun paikkaan. Tutkimus on julkaistu Journal of Experimental Biology -lehdessä.

Muurahaisilla ei ole nenää, vaan ne käyttävät tuntosarviaan feromonijälkien paikantamisessa. Muurahaiset pystyvät seuraamaan suoraa, kaartuvaa ja jopa siksak-kuvioista reittiä.

Tutkijat tekivät paperille erilaisia reittejä, joissa oli sekaisin mustetta ja muurahaisten feromoneja. Muurahaiset päästettiin tutkimaan reittejä tuntikausiksi, ja vipellys tallennettiin videolle. Tutkijat analysoivat muurahaisten käyttäytymistä ja tekivät siitä virtuaalisia mallinnuksia.

Muurahaisilla havaittiin reitin seuraamiseen seuraavia keinoja:

1) Yksi keino hahmottaa reitti oli pyyhkiä tuntosarvia puolelta toiselle reittiä pitkin.

2) Toinen keino oli liikkua hitaasti, tuntosarvet lähes kiinni toisissaan ja hahmottaa siten reitti.

3) Kolmas keino oli liikkua hitaasti reitiltä hieman kauemmas ja palata reitille, ja toistaa tätä edestakaista liikettä, samalla edeten reitillä.

Kun muurahaiset tunnistivat feromonijäljet kunnolla, ne alkoivat liikkua nopeammin ja ne pitivät tuntosarviaan jommallakummalla puolella reittiä. Toista tuntosarvea ne pitivät lähempänä feromonijälkiä, mutta oli muurahaiskohtaista, kummalla sarvella ne sen tekivät. Tutkijat kuvailevat, että kyseinen tuntosarvi määrittää sen, onko muurahainen niin sanotusti ”oikea- vai vasenkätinen.”

Muurahaisia pidetään yleensä ahkerina. Tutkijat kuitenkin huomasivat, että niiden sinnikkyydessä oli selviä eroavaisuuksia. Jotkut olivat peräänantamattomia, kun taas toiset luovuttivat helpommin.

Lue myös: Luonto tarjoaa toisinaan melkoista komiikkaa - katso vuoden hauskimmat eläinkuvat

Lue myös: Luonnon erikoisuuksia: Australialainen anuskala tekee kotinsa peräreikään

Lue myös: Luonto on kummallinen – katso kuvat erikoisen näköisistä hyönteisistä

Lähde: The New York Times

Kilpailut

Uusimmat