Kuva: AOP

Suomalaislaulaja täytti kuolevan fanin hartaan toiveen: "Nyt on viikko siitä, kun hän ei herännyt"

18.04.2019 08:15 - Katariina Auvinen

YUP-yhtyeen laulajana tunnettu muusikko Jarkko Martikainen kertoi asiasta sosiaalisessa mediassa.

Muun muassa YUP-yhtyeen laulajana tunnettu muusikko Jarkko Martikainen, 48, julkaisi eilen tekstin, joka on liikuttanut monia suomalaisia. Martikainen kertoi Facebookiin kirjoittamassa pitkässä kirjoituksessaan kohdanneensa vaikeimman soittokeikan koskaan, kun hänet pyydettiin täyttämään kuolevan ihmisen harras toive. 

"Tämän huhtikuun toisena päivänä saapui yhteydenotto. Nelissä kymmenissä oleva kuulija oli joutunut jättämään edellislauantain Vuotalon keikan väliin, vaikka lippu oli hankittuna; syynä syövän eteneminen terminaalivaiheeseen. Tahtoa matkaamiseen löytyi, vaan voimia ei. Sovin sukulaistensa kanssa meneväni saattohoitokotiin tällä viikolla, kalenterin ollessa väljemmin täytetty.

Pari päivää myöhemmin saapui uusi viesti. Hoitohenkilökunta, jotka omaavat silmää näille lopullisille kysymyksille, arvioivat ettei potilas tule elämään enää kahta kokonaista viikkoa. Jos konsertin aikoisi järjestää, sitä olisi aikaistettava. Mietin tilannetta hetken, ja kohtaaminen merkittiin realiteettien mukaan, viime viikon maanantaille. "

Martikainen kertoo avoimesti, että soittosessio oli haastavin tähänastisista. 

"Olen kyllä ollut kuolinvuoteiden äärellä, mutten aikaisemmin ole konsertoinut niiden vieressä." 

Miehen mukaan vaikeasta tilanteesta huolimatta hän näki kohtaamisessa jotain poikkeuksellista kauneutta, lisäten uskoa ystävyyteen, toveruuteen, rakkauden voimaan ja hyvään pyrkimisen tärkeyteen. 

"Nyt on kulunut viikko siitä hetkestä jona kyseinen mies ei enää herännyt." 

Martikainen sanoo, että hän haluaa kirjoittaa asiasta siksi, että ensi sijassa sosiaalinen media täytyy usein vain riitelystä, lokaamisesta ja vahingonilosta. 

"Silloin sosiaalisuus on yhteenotoista kaukana. Niin kaukana, ettei sitä savuavien raunioiden seasta ole erottaa. Kokoamme joukkoja, joissa samanmielisten kanssa hyökkäämme tai puolustaudumme, kulutamme voimavaroja puoliammatilliseksi muodostuneeseen ärtymiseen, ja asioista kinaamisen sijaan räävimme toisiamme.

Se kaikki on inhimillistä, yhtäältä katsoen ymmärrettävää. Me olemme hitaita oppimaan, tietomme määrä vähäinen ja luulomme suuret. Kummako tuo että keskuudessamme maljat läikkyvät yli ja virheet käydään toistamaan. Mutta silti: kuinka paljon aikaa kannattaa käyttää siltojen polttamiseen, kun käytössä olevan ajan rajaus on (ainakin useimmiten) kiinni jostain aivan muusta kuin meidän tahdostamme.

En yritä opettaa mitään teistä kenellekään, enkä varsinkaan sysiä ajattelemaan jollain tietyllä tavalla. Tämä ajatusten marto on vain kulkenut mukanani viime viikon alusta saakka, ja niiden suhteen on toivoakseni kuten isän opissa hivenaineista: jos niistä ei niin hyötyä ole, tuskin on haittaakaan." 

Katso kirjoitus alta. 

Lue myös: Anssi Kela julkaisi kuvan erikoisesta keikkatuliaisesta - "Yleisöltä saattaa saada kaikenlaista"

Lue myös: JVG paljasti kaikkien aikojen ikimuistoisimman keikkapaikkakuntansa - valinta voi yllättää

Kilpailut

Uusimmat