Suosittu PMMP tekee paluun ensi vuoden elokuussa.
Musiikki
19 päivää sitten
Yhtyeen piti esiintyä Helsingin Kaisaniemessä 8. elokuuta.
Viihde
noin kuukausi sitten
Iltalehden tietojen mukaan Lauri Tähkä ja Antti Tuisku ovat parhaiten festarikeikasta tienaavat suomalaiset sooloartistit.
Musiikki
yli 2 vuotta sitten
Musiikkitapahtumien etujärjestö LiveFIN vaatii viranomaisilta selkeyttä viestintään ja tiedottamista hyvissä ajoin.
Ilmiöt
yli 3 vuotta sitten
Ensimmäisenä keikan Iskelmän Facebook-livessä vetää Vahtera.
Musiikki
yli 3 vuotta sitten
Nainen saa paljon yllätyskeikkapyyntöjä.
Viihde
yli 4 vuotta sitten
YUP-yhtyeen laulajana tunnettu muusikko Jarkko Martikainen kertoi asiasta sosiaalisessa mediassa.
Ilmiöt
yli 4 vuotta sitten
Kela sai Himoksen keikan päätteeksi kolmasluokkalaisen Justuksen vihon.
Viihde
yli 4 vuotta sitten
Mies on esiintynyt mitä erikoisimmissa paikoissa.
Viihde
yli 5 vuotta sitten
Sydämen kantaja -kappale sai laulajan liikuttumaan pari vuotta sitten.
Musiikki
yli 6 vuotta sitten
Helsingissä esiintynyt Sting on kerännyt kiitosta somessa esiintymisellään.
Musiikki
yli 6 vuotta sitten
Laulaja kertoi tapauksesta omalla Instagram-tilillään.
Viihde
yli 6 vuotta sitten
Jari Sillanpää paljasti suunnitelmansa uudesta stadionkeikasta sosiaaliseen mediaan jaetussa videossa.
Musiikki
yli 6 vuotta sitten
Suomalaisnäyttelijä tähditti tuoretta elokuvaa yhdessä isänsä kanssa: "Ei tarvinnut todistaa mitään"
Mikko ja Heikki Nousiainen näyttelevät yhdessä uudessa Saattokeikka-elokuvassa.
Viihde
yli 6 vuotta sitten
Heikki Nousiainen näyttelee uudessa Saattokeikka-elokuvassa kärttyisää Veikkoa, joka tutustuu tummaihoiseen naapurinpoikaan.
Viihde
yli 6 vuotta sitten
Uutta Saattokeikka-elokuvaa tähdittävä Heikki Nousiainen, 71, kertoo kuvausryhmää kohdanneesta yllättävästä vaarasta, joka jätti varsinkin ohjaajan pulaan.
Viihde
yli 6 vuotta sitten