Kuva: Shutterstock

Tytär avautui ikävästä tilanteesta - oma äiti ei kutsunut häntä häihin

15.05.2019 12:45 - Katariina Auvinen

Kun nuoren naisen äiti meni uusiin naimisiin, äiti ei halunnut nuorempaa lastaan paikalle.

Hääpäivänä monelle parille on tärkeintä, että päivässä ovat läsnä kaikista lähimmät sukulaiset ja ystävät. Tytär, joka toipui masennuksesta ja kärsi mielenterveysongelmista, kertoi tilanteesta, joka pysäytti hänet täysin. 

Nuoren naisen vanhemmat erosivat, kun hän oli vain kolmevuotias. Kun hän oli 18-vuotias, hänen isänsä kuoli. Seuraavana vuonna hänen äitinsä meni uudelleen naimisiin, muttei kutsunut tytärtään häihin. Nyt tytär kertoi tarinan Love What Matters -sivustolla. 

"Äitini on hävennyt minua mielenterveysongelmieni takia todella kauan. Hän ei esimerkiksi esitellyt minua ikinä uuden miehensä lapsille tai sukulaisille. Ymmärsin kuitenkin, kuinka paljon hän todella häpesi minua vasta silloin, kun hän ei kutsunut minua omiin häihinsä. Olimme lähdössä poikaystäväni kanssa vanhempani luota, kun hän kertoi menevänsä naimisiin tulevana lauantaina. 

Äiti kertoi, ettei häihin ole tulossa oikein ketään ja minähän olisin töissä, joten en pääsisi. Olin todella järkyttynyt, mutta minulla todellakin oli tulevana lauantaina töitä. Poikaystäväni kertoi, kuinka törkeästi äitini oli käyttäytynyt, mutta ajattelin häiden olevan pienet joka tapauksessa. 

Sain tietää totuuden vasta pari vuotta häiden jälkeen. Kummitätini, joka asui yli kahden tunnin ajomatkan päässä tiedusteli, miksen ollut äitini häissä kaksi vuotta sitten. Sain tietää, että heillä oli ollut isot häät ja sisareni oli toiminut kaasona. Mitään ei oltu kerrottu minulle. Sisareni ja sukulaiseni olivat kaikki suunnitelleet häitä yhdessä, mutta kukaan ei ollut kertonut minulle. 

Tämä vaivaa minua vieläkin. En voi uskoa, että oma äitini häpeää minua niin paljon, että hän päätti jättää minut häidensä ulkopuolelle. Toivoisin, että asiat olisivat menneet toisella tavalla ja kukaan sukulaisista ei ajattelisi, että olen hirvittävä tytär, koska en ilmaantunut äitini häihin. Sen sijaan minun pitää vain koettaa edetä elämässäni. 

En halua antaa hänelle sitä valtaa, että hän voi vaikuttaa elämääni niin paljon. En voi muuttaa hänen häpeäänsä, mutta voin muuttaa omaa suhtautumistani." 

Naisen tarina on aiheuttanut ristiriitaisen vastaanoton. Jotkut ovat sanoneet, että äiti kuitenkin kertoi menevänsä naimisiin ja, että tyttären olisi pitänyt perua työpäivänsä, jotta hän olisi voinut olla läsnä äitinsä tärkeänä päivänä. Sen sijaan toiset ovat taas kehuneet sitä, kuinka kypsästi tytär otti asian. 

"Tuo ei ollut oikein, mutta upeaa, ettet ole jäänyt märehtimään asiaa vaan mennyt eteenpäin." 

"Perhe voi todellakin olla pahin. Koita jaksaa!" 

Lue myös: Morsiamen hämmentävä pyyntö herättää tunteita sosiaalisessa mediassa: "Mikä ihmisiä vaivaa?"

Lue myös: Morsian suuttui, kun perhe lähti aikaisin hääjuhlasta - syy jättää sanattomaksi

Lähde: Love What Matters 

Kilpailut

Uusimmat