Kuva: Shutterstock

Suomalaispoliisilta tärkeä viesti vanhemmille: "Itkupotkuraivareita tulee vain kestää"

04.10.2019 10:15 - Reija Saarinen

Suomalaispoliisin mukaan lapselle tulee asettaa rajat.

Kiusaaminen on taas viime aikoina ollut paljon tapetilla. Osansa kritiikistä on saanut myös koululaitos. Monien mukaan koulu tekee nimittäin liian vähän kiusaamisen estämiseksi. 

Poliisin mukaan yllättävän usein törmää myös siihen, etteivät vanhemmat usko oman lapsena tekevän mitään pahaa.

"Tilanteen selvittämisen lähtökohta ei kuitenkaan pitäisi olla se, että niellään mukisematta absoluuttisena totuutena kaikki mitä oma lapsi tilanteesta kertoo. Esimerkiksi kiusaamistilanteiden selvittäminen monimutkaistuu ja hidastuu yleensä huomattavasti silloin, kun kenenkään vanhempi ei halua uskoa tai myöntää, että oma lapsi olisi myös kiusaaja. Niitä kiusaajien vanhempia ei tunnu löytyvän juuri mistään. Tämä on valitettavan yleistä," Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen tekemässä Facebook-julkaisussa todetaan. 

Poliisin mukaan etenkin 7-luokkalaisilla on kuluneen syksyn aikana tuntunut olevan paljon kiusaamista. Poliisi pohtiikin, että johtuuko se kenties siitä, että kotikasvatus on kriisissä.

"Kyllä, lapsilla pitää olla kotiintuloajat ja rajat. Kyllä, lapsen menemisiä, olemisia ja tulemisia pitää seurata ja tarkistaa. Itkupotkuraivareita on vaan pakko kestää. Lasten kaverit pitää tuntea koko nimeltä ja lähimpien kavereiden vanhempien puhelinnumerot olisi hyvä tietää. Iskän tai äiskän omistaman tietsikan, läppärin tai minkä tahansa lapsen käytössä olevan härpäkkeen voi poistaa lapsen käytöstä lyhyemmäksi tai pidemmäksi aikaa, jos syytä on.

Apua on annettu ja sitä on saatavilla lastensuojelusta, nuorisotoimesta, Ohjaamosta, vertaisyhdistyksistä, Starttipisteestä ja sieltä kouluista. Kaikki lähtee kotoa", kirjoitus päättyy.

Millaisia ajatuksia kirjoitus herättää? Pääset lukemaan sen kokonaisuudessan alta.

Lue myös: Terapeutti Maaret Kallio: "Nykyvanhemmat pelkäävät auktoriteetin ottamista"

Kilpailut

Uusimmat