Kuva: Shutterstock

Kiistanalaisella jouluun liittyvällä tavalla vaikutuksia onnellisuuteen - yllättävä tulos julki

08.10.2019 15:15 - Milena Raappana

Asiantuntijat liittävät joulukoristeiden aikaisen esillelaiton onnellisuuteen.

Joka vuosi käydään kiistaa siitä, milloin on sopiva aika verhota koti joulukoristeilla ja kuunnella joulumusiikkia. Psykologeilla on hyviä uutisia heille, jotka virittävät tuikkivat valot, tonttuliinat ja joulupallot jo marraskuun tienoilla tai aikaisemmin. 

Popsugar-sivuston uutisen mukaan joulukoristeiden esillepano voi tehdä ihmisestä onnellisemman, sillä stressaavan arjen keskelle halutaan piristäviä asioita. Psykoanalyytikko Steve McKeowin mukaan joulukoristeet ovat tällaisia. 

- Koristeet ovat yksinkertaisesti ankkuri tai polku vanhaan lapsuuden maagiseen jännityksen tunteeseen. Aikainen joulukoristeiden esillelaitto kasvattaa tätä innostusta, McKeow sanoo. 

Psykoterapeutti Amy Molin on McKeowin kanssa samaa mieltä ja kertoo, että joulukoristeet voivat viedä ihmisen mielikuvissaan yksinkertaisempaan aikaan ja yhdistyä uudelleen lapsuutensa kanssa. 

- Nostalgia auttaa ihmisiä linkittymään henkilökohtaiseen menneisyyteensä ja ymmärtämään heidän identiteettiään, Molin selittää ja jatkaa kertomalla, että koristelu joulua varten voi auttaa rakkaan ihmisen menettäneitä tuntemaan yhteyttä tätä tärkeää henkilöä kohtaan. 

Toki jouluintoilulla voi olla myös synkempiä puolia. Kuten Molin sanoi, joillakin ihmisillä joulu liittyy läheisen menettämiseen, jolloin osa yrittää paeta todellisuutta yltiömäisten koristevuoren taakse. 

Lue myös: Poika tilasi koko perheelleen lahjaksi DNA-testit - hieno idea oli pilata koko joulun

Lue myös: Hellikää parisuhdetta myös joulun pyhinä - tunnelmalliset treffi-ideat, jotka voit toteuttaa kotona

Lähde: Popsugar

Kilpailut

Uusimmat