Kuva: Shutterstock

Kysymys, joka taksinkuljettajalle esitetään lähes aina - yllättääkö?

26.11.2020 15:45 - Reija Saarinen

Yllättävän moni aloittaa keskustelun taksinkuljettajan kanssa samalla tavalla.

Pikkujoulukausi on käynnissä parhaillaan, mutta koronapandemian vuoksi edessä on tavallisuudesta poikkeava vuosi myös taksinkuljettajalle. 02 Taksin kumppanina toimivan Satakunnan Aito Taksin kuljettaja Reijo Kevvai arvelee pikkujouluajan olevan aiempia vuosia hiljaisempi.

- Luulen, ettei ole mitään yksittäisiä isoja pikkujouluviikonloppuja kuten aiempina vuosina, vaan kyydit hajaantuvat, Kevvai kertoo tiedotteessa. 

Vuoronsa aikana kuljettaja tapaa monenlaisia ihmisiä. Nuorta, vanhaa, puheliasta ja hiljaista. Vaikka ihmistyyppejä riittää, aloittaa suurin osa keskustelun kuljettajan kanssa samalla kaavalla. 

- Ensimmäinen kysymys on, että onko ollut paljon ajoa tänään. Sitä kysytään aina, vaikka kello olisi seitsemän illalla ja olisin vasta aloittanut vuoroni. Toinen kysymys on, mihin olen vienyt tänään porukkaa. Kysymys on siinä mielessä hassu, että vaikka olisin vienyt jonkun yhden ihmisen johonkin tiettyyn baariin, niin eihän se silti kerro mitään sen baarin tilanteesta. Sitä kaikki myös aina kysyvät, olenko isäntä vai renki. 

Moni myös olettaa, että kuljettaja on perillä kaupungin menosta. 

- Kyllä ihmiset esimerkiksi olettavat, että jos kello on 20, niin minä tiedän, paljonko porukkaa on jossain pienessä laitabaarissa. Jos en tiedä, niin todetaan, että kyllä minun pitäisi tietää. Toisinaan asiakas on kysynyt, että missä mahtaa olla tällä hetkellä parhaimmat bileet, nauraa Kevvai.

Lue myös: Taksiin oksentaminen käy kalliiksi - suomalainen kuljettaja paljastaa summan

Kilpailut

Uusimmat