Elokuvan traileri on jo nähtävillä.
Iskelmän Mikko Siltala ja Pauliina Puurila veivät Ketosen hilpeälle synttäriajelulle tilataksissa.
Parkkosen syntymäpäivää juhlittiin Iskelmän Kolmen tähden taksissa.
Tänä vuonna pikkujoulukausi on työllistänyt taksia huomattavasti viime vuotta enemmän.
Yllättävän moni aloittaa keskustelun taksinkuljettajan kanssa samalla tavalla.
Uusi liikennepalvelulaki astuu voimaan heinäkuun alussa. Tämä tuo ison muutoksen muun muassa taksiliikenteeseen, joka vapautuu sääntelystä.
Kimppatakseilla pääsee ajamaan ilmaiseksi Helsingissä kantakaupungin alueella tänään perjantaina 24. marraskuuta.
Taksitarkastajat liikkuvat paljon, ja voivat päästä huomattavasti varsinaista ensihoitohenkilökuntaa nopeammin apua tarvitsevan luokse.
Jos mahanpohjassa vellovaa tunnetta ei pysty kontrolloida, saattaa oksennus kaivaa asiakkaan lompakkoon yllättävän suuren reiän. Sen suuruudeen vaikuttaa kuitenkin muutama seikka.