Kuva: Susanna Mäyrän albumi/Iskelmä

Susannaa kiusattiin koko peruskoulun ajan - Mikko Siltala oli ainoa, joka puuttui väkivaltaan

25.02.2021 10:15 - Roy Kokkonen

Susanna Mäyrä oli armottoman koulukiusaamisen kohteena koko peruskoulun ajan. Samaa koulua kävi Iskelmän aamujuontaja Mikko Siltala, joka erään kerran puuttui kiusaajien toimintaan. Tuon hetken Mäyrä muistaa aina.

Viime viikolla Iskelmän aamuklubin juontaja Mikko Siltala sai pysäyttävän viestin. Eräs kuuntelija halusi kiittää Siltalaa siitä, että tämä oli pelastanut hänen elämänsä. 

– Hän kertoi tilanteesta, jossa hän oli ollut kiusaajien piirittämänä ja minä olin puuttunut tilanteeseen. En aluksi muistanut tapausta, mutta keskusteltuamme tunnistin itseni tarinasta, Siltala kertoo.

Viestin takana oli kihniöläinen Susanna Mäyrä. Hän haluaa kertoa tarinansa, koska toivoo, että se rohkaisisi sivustakatsojia puolustamaan niitä, jotka eivät siihen itse pysty.

Mäyrää kiusattiin koko peruskoulun ajan, aina ensimmäisestä koulupäivästä yläasteen loppuun saakka. 

Kiusaaminen oli fyysistä ja psyykkistä, eikä sitä päässyt karkuun. Varsinaisia kavereita Mäyrällä ei ollut.

– Kiusaaminen loppui vasta sitten, kun muutin toiselle paikkakunnalle peruskoulun jälkeen, Mäyrä kertoo Voice.fi:lle.

Välikohtaus, johon Siltala puuttui, tapahtui yläasteella. 

– Olin piiritettynä useamman kiusaajan ympäröimänä. Siinä oli haukkumista ja tönimistä. Mikko huomasi tilanteen, käveli siihen ja sanoi vain, että nyt loppu. Että tuo ei ole reilua ja noin ei tehdä. Se tilanne päättyi sitten siihen sillä kertaa, Mäyrä muistelee.

Vaikka tilanne tuolloin päättyikin, kiusaaminen ei loppunut. Välikohtaus kuitenkin painui Mäyrän mieleen, sillä se oli yksi niistä harvoista kerroista, kun joku ylipäätään puuttui kiusaamiseen.

Se, että joku käyttäytyi häntä kohtaan ystävällisesti, tuntui oudolta.

– Muistan lisäksi, että erään kerran Mikko avasi minulle ohimennen oven. Hämmästyin, että onko tällaisia ihmisiä oikeasti, Mäyrä kertoo.

Mikko Siltala juontaa Iskelmän aamuklubia yhdessä Pauliina Puurilan kanssa. (kuva: Mikko Räsänen)

Myös Siltala sai osansa kiusaamisesta

Siltala ei halua asiasta sankarin viittaa ylleen. Hän korostaa sitä, että puuttui tilanteeseen, koska hän kykeni.

– Olen itsekin saanut osani jopa ihan fyysisestä kiusaamisesta. Myöhemmin tulin kuitenkin koulussa suositummaksi, joten uskalsin puuttua kiusaajien toimintaan. Muutenkin olen yrittänyt aina mennä väliin, jos olen kiusaamista huomannut, koska tiedän millaista on olla kiusattuna, Siltala toteaa.

Koulukiusaaminen jätti Mäyrälle ikuiset arvet.

– Maailmassa on ehkä neljä ihmistä, joihin pystyn luottamaan. Olen edelleenkin vieraiden ihmisten kanssa varpaillani. Myös työnhaku on ollut vaikeaa, ja tällä hetkellä käyn kuntouttavassa työtoiminnassa, Mäyrä kertoo.

Hän ei ole ollut vanhoihin luokkalaisiin yhteydessä aikuisiällä.  

– Kouluaikoja muistellessa alkaa kurkkua puristamaan. Kaikista niistä oppilaista, jotka minua kiusasivat, yksi ainoa on pyytänyt anteeksi. 

Mäyrän kokemuksista on kulunut yli 30 vuotta. Koulukiusaaminen on edelleen valtakunnallinen ongelma. Myös hänen nykyisin aikuinen tyttärensä joutui aikanaan koulukiusatuksi.

Hän painottaa, että sekä fyysinen että henkinen väkivalta on rikos.

– Jokaisesta kiusaamistapauksesta pitäisi olla yhteydessä poliisiin. Kun tyttäreni tuli mustelmilla koulusta kotiin, eikä koulu puuttunut asiaan, marssin likan kanssa poliisilaitokselle. Koska tekijät olivat alle 15-vuotiaita, asiasta ei kuitenkaan seurannut muuta kuin lastensuojeluilmoitus, Mäyrä kertoo.  

Vanhan koulukaverin yhteydenotto on saanut Siltalan mietteliääksi. Hän toivoo, että mahdollisimman moni rohkenisi puuttumaan epäreiluihin tilanteisiin, jos niihin törmää.

– Kuvaavaa on, että en itse edes tarkkaan muista tapausta. Se oli minulle pieni asia, mutta hänelle valtavan suuri. Olen samalla tavalla koittanut aina puuttua tilanteisiin myös ihan koulumaailman ulkopuolella, jos vain olen pystynyt, Siltala sanoo.

Lue myös: Esko Eerikäinen sai koskettavan viestin - onnistui auttamaan koulukiusattua poikaa

Lue myös: Antti Tuisku jakoi somessa harmillisen huomion koulukiusaamisesta: "Mieltä musertavaa"

Lue myös: Entinen koulukiusaaja Toni soitti radiolähetykseen - poikkeuksellinen tarina sai kuulijat kyyneliin

Iskelmä, Radio Nova ja Voice.fi ovat osa Bauer Mediaa.

Kilpailut

Uusimmat