Kuva: AOP

Miten virpoa turvallisesti? THL julkisti ohjeet koronapääsiäisen viettoon

24.03.2021 15:45 - Iiro Myllymäki

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kehottaa järjestämään virpomisen ulkona oman lähipiirin kesken.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL on julkistanut ohjeet siitä, miten pääsiäistä voi tänä vuonna juhlia koronaturvallisesti. THL kehottaa ihmisiä juhlimaan pääsiäistä kotikulmilla omien läheisten seurassa. Ohjenuorana on, että kannattaa keksiä mukavaa ajanvietettä kotona ja järjestää mahdollinen virpominen ulkona pelkän lähipiirin kesken.

THL kannustaa ihmisiä nauttimaan lämpenevistä keleistä ulkoillen, sillä ulkona liikkuessa koronatartunnan saamisen riski on pieni. THL muistuttaa, että lähikontakteja on nyt syytä vähentää niin arjessa kuin pääsiäisen juhlapyhinäkin.

THL kehottaa tiedotteessaan myös välttämään vapaa-ajan matkustamista kotimaassa ja ulkomaille. Jos kuitenkin jostain syystä joutuu matkustamaan kotipaikkakunnan ulkopuolelle, olisi hyvä tarkistaa ennakkoon alueen viranomaisohjeet ja voimassa olevat rajoitukset. Tähän kuuluu esimerkiksi sen selvittäminen, missä pääsee testiin, jos koronaan viittaavia oireita ilmaantuu.  

- Toivon, että ihmiset pohtisivat kaksi kertaa, onko lomailu muualla Suomessa kuin kotipaikkakunnalla tai omalla mökillä juuri tänä pääsiäisenä aivan välttämätöntä. Koronatilanne on erityisesti eteläisessä Suomessa ennätyslukemissa, ja ryhmämatkoihin, joita varten kerätään isompi kaveriporukka kokoon, liittyy merkittävä riski taudin leviämiselle. Näistä on saatu hiljattain esimerkkejä, sanoo THL:n johtaja Mika Salminen.

Alta voit lukea vielä THL:n muistilistan koronaturvalliseen pääsiäisenviettoon.

- Minimoi oman lähipiirin ulkopuoliset kontaktit.
- Huolehdi käsihygieniasta.
- Käytä maskia kaikissa julkisissa sisätiloissa ja liikennevälineissä.
- Pidä yli kahden metrin etäisyys muihin.
- Seuraa epidemiatilanteen kehittymistä omalla alueellasi.
- Hakeudu heti testiin, jos saat koronavirukseen liittyviä ohjeita.
- Noudata tartuntatautiviranomaisten ohjeita, jos altistut virukselle.

Lue myös: MTV: Milloin korona näkyy testissä? Ylilääkäri kertoo, kuinka nopeasti altistunut alkaa tartuttaa

Lue myös: IS: Suomalaiskunnat, joissa ei ole tänä vuonna ollut varmistettuja koronatapauksia

Lähde: THL

Kilpailut

Uusimmat