Kuva: Shutterstock

Miten hyödyntää jouluruuan tähteet ja välttää hävikki? Poimi kekseliäät vinkit talteen

27.12.2021 09:15 - Minttu Tikkanen

Martoilla on ohjeet myös joulutähteiden pelastamiseen.

Jouluna monessa kodissa pöydät ovat notkuneet herkuista ja pöydän ääreen on saattanut kokoontuaisompikin seurue, jolloin ruokaa on myös varattu varmuuden vuoksi yllin kyllin. Siksi myös ruokahävikin määrä uhkaa kasvaa jouluisin tolkuttomaksi. Ruuan päätyminen hävikiksi ei ole ekologista, eikä myöskään järin taloudellista. Marttojen ohjeilla pelastat jouluruuan tähteet hävikiltä ja hyödynnät ne uusiin herkullisiin resepteihin.

Näin pelastat tähteet

1. Lanttulaatikolle ehkä helpoin pelastuskeino on muotoilla jämät paistettaviksi rieskoiksi.

2. Myös porkkanalaatikko sopii erinomaisesti rieskamateriaaliksi, mutta taipuu myös esimerkiksi kasvissosekeitoksi, sämpylöiksi tai herkullisiksi kasvispihviksi.

3. Lohen ylijäämät on helppo sujauttaa esimerkiksi lohipastaan -tai kiusaukseen.

4. Kinkkukin on ujutettavissa kiusaukseen, mutta siitä saa myös esimerkiksi näppärästi pitsan täytettä.

5. Porkkanalaatikon tavoin myös rosolli on helppo pyöräyttää pihvitarpeiksi tai soseuttaa osaksi keittoa.

6. Mikäli joulupöydässä on ollut tarjolla juustovalikoima, voi senkin tähteet pelastaa. Kaikki eivät tiedä, että juustoa voi aivan hyvin myös pakastaa. Pakastusta ennen juusto kannattaa raastaa, jolloin raaste on helppo kaivaa ja käyttää pakastimesta esimerkiksi pitsapäivän koittaessa.

7. Riisipuuro saa herkullisen uuden elämän karjalanpiirakoiden täytteenä. Marttojen mukaan on syytä kokeilla myös esimerkiksi maukasta riisipuurovanukasta.

Lue myös: Lähes puolet meistä heittää ruokaa roskiin enemmän jouluna - 5 vinkkiä hävikin minimoimiseen

Lue myös: Vähennä ruokahävikkiä pienellä vaivalla – 8 vinkkiä, joiden myötä säästät myös rahaa

Lähde: Martat.fi

Kilpailut

Uusimmat