Kuva: Shutterstock

Lietolainen K-Market teki poikkeuksellisen päätöksen sotalööpeistä: "Haluamme suojella perheen pienempiä"

01.03.2022 14:15 - Minttu Tikkanen

Kauppa tiedotti asiasta myös sosiaalisessa mediassa.

Liedossa sijaitseva Littoisten K-Market on tehnyt poikkeuksellisen päätöksen piilottamalla iltapäivälehtien lööpit lehtihyllystään. Kauppa perustelee päätöstä sillä, että viimepäiväiset uutiset Ukrainan sodasta saattavat järkyttää etenkin lapsia ja niiltä on vaikeaa välttyä, jos ne pomppaavat heti ruokakaupassa silmille.

"Haluamme suojella perheen pienempiä heille tarpeettomilta kuvilta sekä uutisilta, emmekä siksi laita iltapäivälehtien lööppejä toistaiseksi esille", lukee kaupan tiedotteessa, joka jaettiin myös kaupan Instagram-tilillä. 

Jos julkaisu ei näy, pääset katsomaan sen täältä. 

Päätös on kaupan mukaan voimassa toistaiseksi. Sosiaalisessa mediassa se on saanut positiivisen vastaanoton.

"Loistavaa ajattelua ja konkreettista toimintaa", yksi kommentoijista hehkuttaa.

"Mielestäni kaikki kaupat voisivat ottaa teistä mallia!"

"Aivan mahtavaa! Tämän olisi voinut ottaa tavaksi aikoja sitten..." muut jatkavat.

Kilpailut

Uusimmat