Kuva: Shutterstock

Foreca: 20 asteen raja voi pian rikkoutua, mutta sitten edessä on käänne

25.04.2023 08:15 - Minttu Tikkanen

20 asteen lämpötiloissa ei kuitenkaan huidella pitkään.

Kevät tuntuu etenevän nyt kohinalla, sillä lämpötila on hetkessä ottanut aimoharppauksen ylöspäin. 

Sää vaihtelee kuitenkin nyt paljolti sen mukaan, missä päin maata ollaan. Lapissa ollaan saatu vielä lunta, kun samaan aikaan etelämmässä saatetaan hätyytellä pian 20 lämpöasteen rajaa. 

- Paikalliset heikot ukkoset ovat keskiviikkonakin mahdollisia. Pohjois-Lapin sadekuurot tulevat kaikissa olomuodoissa. Idän ja kaakon aurinkoisilla alueilla on tämän hetken ennusteen mukaan 15–20 astetta lämmintä, 20 asteen raja voi rikkoutua paikallisesti kaakonkulmalla, ennustaa Forecan meteorologi Joanna Rinne.

Ihan vielä kesä ei kuitenkaan ole tullut jäädäkseen, sillä jo ensi viikon loppupuolella säässä nähdään myös selkeä käänne. Lämpötilat saattavat monin paikoin uudelleen tippua lähemmäs 10 astetta. Myös vappua vietettäneen tänä vuonna siis melko viileissä tunnelmissa.

- Näillä näkymin vappuaattoa ja vappupäivää vietetään viileässä ja pilvisyydeltään vaihtelevassa säässä. Kuurosateita tulee siellä täällä, pohjoisessa myös lumisateita. Voi olla, että lämpötilat eivät juuri jaksa nousta päivällä edes 10 asteeseen etelässäkään kuin korkeintaan paikallisesti, Rinne jatkaa. 

Lue myös: Kaupan simat tiukassa makutestissä, voittaja vakuutti koko raadin - "Nyt puhutaan asiaa!"

Lue myös: Miten olisi tänä vuonna vegaaniset vappumunkit? Ohje on naurettavan helppo

Lähde: Foreca

Kilpailut

Uusimmat