Kuva: Shutterstock

Jatkuuko takatalvi vielä pitkään? Forecan ennuste näyttää selvältä

06.05.2023 08:15 - Minttu Tikkanen

Sää lämmennee, mutta jatkuu epävakaana.

Kevät on ottanut kuluneella viikolla aimoharppauksen takapakkia, kun etelässä asti on koettu jopa lumisateita. Foreca ennustaa, että ensi viikolla suuressa osin maata lumesta jo päästään, mutta sateille ei vielä näy loppua. 

- Viikonloppuna ja etenkin ensi viikon aikana kylmin ilma väistyy Suomen yltä. Ensi viikolla lumisateita ei nähdä tämän hetken ennusteen mukaan kuin Pohjois-Lapissa, muualla maassa sateet tulevat vetenä, ennustaa Forecan meteorologi Joanna Rinne.

Jo tämän viikonlopun aikana sää hieman lämpenee menneen viikon lukemista. Tulevalla viikolla saatetaan jälleen päästä lähelle 15 lämpöasteen tuntumaa. Sää lämpenee sitä mukaa, kun tuleva viikko etenee.

- Tämän hetken ennusteen mukaan keskiviikkonakin on vielä poutaista ja suuressa osassa maata aurinkoista. Lämpötilat nousevat keskiviikkoon mennessä maan etelä- ja keskiosassa laajalti 15–17 asteeseen ja Lapissakin 9–13 asteeseen. Ensi viikon jälkipuolella Suomen yli voi liikkua vähäisiä sateita, mutta lämpötilat nousevat entisestään, Rinne jatkaa.

Todellista kevättäkin Forecan ennusteissa jo varovaisesti näkyy, vaikkakin sään ennustettavuus pitkällä tähtäimellä hieman heikkenee. Äitienpäiväviikonloppuna lämpö saattaa huidella jo lähemmäs 20 asteessa, joskin sää muuten voi olla epävakaa.

- Viikonloppuna päivälämpötilat voivat kohota etelässä paikallisesti jopa yli 20 asteeseen ja pohjoisessa yli 15 asteeseen. Ennusteeseen liittyy kuitenkin vielä epävarmuutta, sillä osa ennusteista on näyttänyt loppuviikkoa pilvisempänä ja sateisempana, joskin melko lämpimänä, Rinne arvioi.

Lue myös: Forecan ensimmäiset ennusteet ulottuvat jo kesään asti - katso, mitä on näillä näkymin luvassa

Lue myös: Vaikka aurinko porottaisi kirkkaalta taivaalta, ei terminen kevät ole välttämättä alkanut - tätä sana tarkoittaa

Lähde: Foreca

Kilpailut

Uusimmat