Kuva: Shutterstock

Joululiikenne voi Forecan mukaan alkaa kaoottisissa merkeissä: "Kannattaa varautua huonoon ajokeliin"

21.12.2023 16:15 - Minttu Tikkanen

Rankka lumisade voi haitata ajokeliä.

Joulun menoliikenne voi alkaa perjantaina ja lauantaina kaoottisissa merkeissä, sillä joulua edeltäville päiville osuu runsas lumipyry. Lunta on luvassa pelkästään perjantain aikana paikoin jopa 15 senttiä. Lumisateiden odotetaan jatkuvan vielä lauantainakin, joskaan eivät enää niin rajuina. Ajokeli voi muuttua merkittävän huonoksi suuressa osin maata. 

– Perjantai on koko maassa pilvinen ja maan etelä- ja keskiosassa ajoittain sateinen. Sateet tulevat laajalti lumena, mutta etelärannikolla eri olomuodoissa. Olomuoto vaihtelee niin paikallisesti kuin ajallisestikin. Mikäli kaikki sade tulisi lumena, etelärannikolle voisi sataa lunta jopa yli 15 senttimetriä, mutta todennäköisesti etelärannikon sateista osa tulee lumena ja osa vetenä. Perjantaina on kuitenkin syytä varautua huonoon ajokeliin. Etelän sisämaassa lunta voi tulla perjantain aikana paikoin 5–10 senttimetriä, laajemmin maan etelä- ja keskiosassa enimmäkseen 2–5 senttimetriä, ennustaa Forecan meteorologi Joanna Rinne.

Viikon mittaan sataneista vesistä huolimatta joulu näyttää suuressa osin maata etelää myöten valkoiselta. Vain Lounais- ja etelärannikolla valkea joulu voi vielä näyttää epävarmalta, sillä sateiden olomuotoa on siellä toistaiseksi vaikea ennustaa.

- Joulua lähestytään suuressa osassa maata talvisessa säässä, mutta lounais- ja etelärannikolla lämpötila käväisee ajoittain plussan puolella ja sateiden olomuoto vaihtelee. Joulun väri on suuressa osassa maata valkoinen, mutta lounaissaaristossa, lounaisrannikolla ja etelärannikolla joulun väriä ei vielä tarkkaan voida sanoa. Paikalliserot ovat tällä alueella suuria – esimerkiksi Helsingin keskustassa lumet ovat katukuvassa silmämääräisesti vähissä, mutta Helsingin pohjoisosissa maa on laajalti valkea, Rinne jatkaa.

Lue myös: Muistatko joululaulujen sanat ulkoa? Tee testi ja selvitä oletko todellinen lyriikkamestari

Lue myös: Onko kinkku häviämässä joulupöydistä? "Muuttuvat hitaasti, mutta muuttuvat"

Lue myös: Kierrätkö sinäkin valot joulukuusen ympärille? Asiantuntija vinkkaa paremman keinon

Lähde: Foreca

Kilpailut

Uusimmat