Kuva: Shutterstock

Pakkaskeli voi olla lemmikille kohtalokas - lemmikinomistajien muistettava pari oleellista seikkaa

02.01.2024 17:15 - Sanni Seppä

Pakkaskeli voi aiheuttaa eläimelle pakkasenpuremia tai jopa kohtalokkaan hypotermian.

Vuosi 2024 on alkanut ankarien pakkaskelien saattelemana. Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESY haluaa muistuttaa, että pakkaset koettelevat ihmisten lisäksi myös ulkona oleskelevia eläimiä. Yhdistys kertoo olevansa huolissaan kylmillä keleillä pitkään ulkona pidettävien ja ulos hylättyjen lemmikkien hyvinvoinnista. Kovat pakkaset voivat aiheuttaa eläimelle pakkasenpuremia, sekä jopa vaarallisen hypotermian.

Lemmikinomistajien on hyvä muistaa, että eri koirarodut kestävät pakkasta eri tavoin. Pitkäkarvaiset alkuperäisrodut, kuten huskyt ja lapinporokoirat kestävät kylmää hyvin ja niitä voidaan pitää ulkona talvisin kohtalaisia aikoja, mutta sen sijaan lyhytkarvaiset rodut, kuten suomenajokoirat, dobermannit ja mopsit eivät kestä pakkasta juuri lainkaan, eikä niitä tule jättää esimerkiksi kauppojen eteen ostoskierroksen ajaksi. Lemmikeitä ei tule siis pitää turhaan ulkona pakkaskeleillä, vaan ne tulee siirtää sisätiloihin.

HESY kehottaa lemmikinomistajia panostamaan karvakavereiden pukemiseen, sillä nyt jos koskaan talvitakit ja tossut tulevat tarpeeseen lyhyelläkin lenkillä. Etenkin lyhytkarvaiset ja pohjavillattomat koirat hyötyvät ulkovarustuksesta talvella. Tossut suojaavat kylmyyden lisäksi myös tiesuolalta. 

Karvakaverille on nyt syytä pukea talvivaatteet. (kuva: Shutterstock)

Pakkaskeli voi olla kohtalokas

Jos paukkupakkasilla tapaa ilman omistajaa liikkuvan koiran, kissan, kanin tai muun lemmikkieläimen, kannattaa eläin ottaa ensin lämmittelemään sisätiloihin ja viedä sitten paikkakunnan löytöeläintalolle, HESY neuvoo. Kylmässä harhailevan lemmikin kohtaloksi voi koitua muuten pakkasenpuremat tai hypotermia.

Hypotermiassa eläimen ruumiinlämpö laskee vaarallisen alhaiseksi ja tärkeiden elinten toiminta heikkenee. Pakkasenpuremat sen sijaan voivat vaurioittaa kehon uloimpia osia, kun verenkierto muuttuu ja veri virtaa tärkeisiin elimiin kuten sydämeen, keuhkoihin, maksaan ja munuaisiin. Esimerkiksi kissan korvien kärjet voivat irrota, kun veren virtaaminen kehon uloimpiin osiin lakkaa. HESY kertoo, että heidän hoiviinsa tule joka talvi kissoja, joilla on paleltumavammoja korvanlehdissä ja hännissä. Vaarassa ovat myös lemmikkikissojen lisäksi populaatiokissat, jotka joutuvat etsimään suojaa lämmittämättömistä ulkorakennuksista.

Ankarat pakkaset voivat koitua eläimen kohtaloksi. (kuva: Shutterstock)

Lue myös: Milloin koiralle kannattaa pukea talvivaatetta? Kennelliiton asiantuntija kertoo, mitä tulee ottaa huomioon

Lue myös: Koko junaliikenne takkuaa - varaudu jopa tuntien myöhästyksiin

Lue myös: Tiedätkö, kuinka monta tuntia kasvit tarvitsevat lisävaloa päivässä?

Lähde: HESY

Kilpailut

Uusimmat