Kuva: Pixabay

Tiedätkö, mikä on muistutusmaksujen raja, jolloin kirjastokortti menee lukkoon? Vaihtelee suuresti

07.01.2024 10:15 - Minttu Tikkanen

Raja vaihtelee täysin paikkakunnasta riippuen.

Oletko koskaan saanut kirjastokorttiasi lukittua? Niinkin voi käydä.

Se, milloin kortti lukkiutuu kuitenkin vaihtelee hyvinkin paljon paikkakunnasta riippuen. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla Helmetissä asioivat saavat unohtaa lainat tai varaukset useaan otteeseen, sillä kortti lukittuu vasta 30 euron myöhästymismaksujen tultua täyteen.

Lähialueilla hivotaan samoja summia kuin Helsingissä. Keski-Uudellamaalla Kirkes-kirjastoissa kortti lukittuu 20 euron jälkeen sekä myös siinä tapauksessa, että samasta teoksesta on lähjetetty jo kaksi myöhästymismuistutusta. Vanamo-kirjastoissa Hämeenlinnan alueellakin maksujen raja hipoo pääkaupunkiseudun luokkaa. Sielläkin kortti menee pannaan 20 euron kohdalla.

Muualla on tiukempaa. Esimerkiksi Pirkanmaan alueen kirjastoissa kortti lukittuu ja lainauskielto astuu voimaan jo 15 euron kohdalla.

Kaikista tiukimpia maksujen suhteen ollaan kuitenkin muun muassa Lapissa ja Jyväskylässä, missä kirjastokortit menevät lainauskieltoon jo 10 euron saldon ylittyessä.

Lainauskielto päättyy ja korttia voi jälleen alkaa käyttää, kun on maksanut myöhästymismaksut pois.

Lue myös: Kaipaatko koukuttavaa lukemista joululomalle? Poimi talteen 5 parasta kirjavinkkiä

Lue myös: Haluaisitko lukea enemmän? 8 vinkkiä, joiden avulla innostut taas lukemisesta

Lue myös: Kyllästyttääkö Tuntematon sotilas jo? Katso vaihtoehtoiset kirjavinkit itsenäisyyspäivään

Kilpailut

Uusimmat