Kuva: AOP

Lakko pysäyttää metro- ja raitiovaunuliikenteen keskiviikkona - vaikuttaa myös busseihin

09.02.2024 15:15 - Reija Saarinen

JHL ilmoitti jatkavansa poliittisia lakkoja ensi viikolla.

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL jatkaa poliittisia lakkoja ensi viikolla. Lakkokohteita on monia ja lakot näkyvät eri puolilla Suomea.

Maanantaina lakko seisauttaa käytännössä koko junaliikenteen vuoruokaudeksi. Helsingin, Turun ja Tampereen paikallisliikennettä koskeva lakko järjestetään keskiviikkona ja torstaina. Tuolloin lakko pysäyttää kokonaan raitiovaunu- ja metroliikenteen ja vaikuttaa laajasti myös bussivuoroihin.

Ammattiliitto JHL jatkaa lakkoja, koska hallitus aikoo edelleen murtaa suomalaisten lakko-oikeutta ja kurjistaa työelämää. Pahin leikkausinto saattaa olla vielä edessä, muistuttaa JHL:n puheenjohtaja Håkan Ekström.

– Julkisuudessa on alkanut tiivistyvään tahtiin liikkua puheita hallituksen uusista leikkaussuunnitelmista. Meidän on pakko tuoda äänemme kuuluviin, jotta hallitus lähtisi neuvottelemaan muutoksista. Muuten kyyti on tavalliselle palkansaajalle hyytävän kylmää.

JHL:n lakot ovat osa SAK:n Painava syy -kampanjaa, joka vastustaa hallituksen epäreilua politiikkaa.

Lue myös: Lakkoilu jatkuu - Teollisuusliitto järjestää kolmipäiväisen suurlakon

Lähde: JHL

Kilpailut

Uusimmat