Kuva: KORKEASAAREN ELÄINTARHA / MARI LEHMONEN

Syrjässä viihtyvästä Korkeasaaren Pedro-boasta tuli julkkis - "Pako oli kyllä virhearvio Pedrolta"

19.02.2024 19:15 - Rebekka Silvennoinen

Katoamistempun tehnyt Pedro on jälleen yleisön nähtävillä Korkeasaaressa.

Viime vuoden heinäkuussa Korkeasaaressa hieraistiin silmiä. Amazonia-talossa asustanut brasiliansateenkaariboa Pedro ei ollut hakenut sille tarjottua ateriaa. Yöaktiiviselle boalle on tyypillistä piileskellä terraarion suojissa, mutta syömätön ruoka aiheutti ihmetystä eläintenhoitajissa. 

– Ensimmäiseksi etsimme Pedroa sen vakipiilopaikasta eli sellaisesta putousta jäljittelevän jutun alta. Pedro pääsi sen alle usein lymyilemään, vaikka yritimme sitä tiivisteillä estää, kertoo eläintenhoitaja Pekka Jääskeläinen

Pedroa ei kuitenkaan löytynyt, joten terraario käännettiin ympäri – tuloksetta. 

Pedro oli ottanut hatkat. Kyseiseen terraarioon se oli muuttanut vasta toukokuussa. 

Pakoreitistä ei ole edelleenkään varmuutta, mutta todennäköisesti pako kävi viemärin kautta. 

1,5 metrinen Pedro oli omilla teillään yli puoli vuotta. Jatkuvien etsintöjen aikana Amazonia-talosta löytyi kaksi todennäköisesti käärmeen jättämää jälkeä, mikä piti yllä toivoa Pedron löytymisestä hyvissä voimissa. Amazonia-talo tarjosi lämpöä, piilopaikkoja sekä luonnonvaraisia hiiriä ja myyriä. 

Tammikuussa Korkeasaari tiedotti iloisia uutisia: Pedro on löytynyt!

Käärme löytyi kerälle kiertyneenä Amazonia-talosta tarhansa viereisestä lattiakaivosta, joka pestään kerran viikossa. Karkulainen oli löytyessään hyväkuntoinen.

(kuva: KORKEASAAREN ELÄINTARHA / SINI PALDAN)

Jääskeläinen kertoo, ettei Pedro olisi pakomatkallaan voinut olla vaaraksi ihmisille.

– Periaatteessa se olisi kyllä mahdollisesti voinut purra ihmistä, mutta kuten tässä ehkä reilun puolen vuoden aikana huomattiin, ei se hirveesti ihmisten seuraan hakeudu.

Ihmisiä karttava Pedro on nyt kuitenkin päätynyt salamavalojen välkkeeseen. 

Pakomatka teki Pedrosta julkkiksen, jonka siirtoa uuteen terraarioon saapui seuraamaan lukuisat eri mediat. Kuvia räpsittiin ja Pedron elämä kiinnosti haastattelijoita. 

Oliko tämä karkumatka sittenkin Pedrolta julkisuustemppu?

– Harvasta paikasta löytyy yhtä julkisuutta välttelevää tyyppiä kuin Pedro, naurahtaa Jääskeläinen. 

Pedro ei viemäriin pujahdettuaan täysin ymmärtänyt, minkälainen julkisuusrumba siitä seuraa. 

– Jos jotain, niin tämä pako oli kyllä virhearvio Pedrolta. Se ei ollut median toiminnasta tietoinen selvästikään. 

(kuva: KORKEASAAREN ELÄINTARHA / ANNIKA SORJONEN )

Normaalisti sateenkaariboan nahka heijastaa sopivassa valossa sateenkaaren värejä. Siitä se on myös nimensä saanut. Nyt Pedro ei kuitenkaan hehku vaan on ennemminkin harmahtava. Sillä on menossa nahanluonti.

– Käärme on hyvin haavoittuvassa tilassa nahanluonnin aikaan. Käärmeellä on periaatteessa silmät kokonaan auki, silmäluomet ovat kasvaneet yhteen. Silmien päältä menee nahka ja käärme luo myös nahan silmien päältä. Sen takia myös silmien päälle tulee harmahtava kalvo ja käärme näkee silloin huonosti.

Jääskeläinen epäilee, ettei nahanluonti kuulu käärmeen elämän huippuhetkiin.

Nyt Pedro on jälleen Korkeasaaressa yleisön nähtävillä ja uusi koti löytyi Korkeasaaren Hämärätalosta. Edelliseen terraarioon Pedroa ei voitu enää palauttaa, sillä pakoreitistä ei saatu varmuutta ja käärme saattaisi luikahtaa uudelleen pakoon.

Uuden terraarion maapohjan alle on laitettu putkia, joissa Pedro voi viettää aikaansa. Pedro selkeästi viihtyy viemäreissä, joten putket toimivat nyt niiden korvikkeena.

Pedro ei ollut ensimmäinen Korkeasaaresta pakomatkalle lähtenyt käärme. Jääskeläinen muistaa yhden tapauksen, jossa pieni Kenian hietaboa katosi takatiloista. Käärmettä ei ikinä löydetty.

Lue myös: Ilouutinen! Korkeasaaren kadonnut Pedro on löytynyt - 1,5 metrinen boa oli karkuteillä puoli vuotta

Lue myös: Kuristajakäärme karkasi Korkeasaaresta - "Jatkamme etsintöjä"

Kilpailut

Uusimmat