Kuva: Shutterstock

Autovarkaustilastoissa yksi kaupunki erottuu selvästi - varkaudet lisääntyvät yleensä kesää kohti

05.04.2024 21:15 - Jasmin Mikkilä

Myöskään vanhemmat autot eivät välttämättä ole turvassa varkailta.

Autovarkaudet lisääntyvät usein kevättä ja kesää kohti mentäessä. POP Vakuutuksen tiedotteessa käy ilmi yksi kaupunki, joka on selkeästi yli muiden varkaustilastoissa.

Jos Keravaa verrataan esimerkiksi tilaston vertailukaupunki Jyväskylään, on Keravalla sattunut pelkästään kappalemäärällisesti enemmän autovarkauksia. Luvut ovat hurjia suhteessa asukaslukuun, sillä Keravan asukasluku oli vuoden 2023 lopussa vain 38 000 henkilöä, kun taas Jyväskylän asukasluku moninkertaisesti enemmän, 150 000 henkilöä.

- Keravan luvut ovat kyllä aika hurjia, jos vertaa siihen, että Kerava on asukasluvultaan melkein neljä kertaa pienempi kaupunki kuin Jyväskylä, pohtii POP Vakuutuksen korvauspalvelun operatiivinen päällikkö Tommi Lehmusvirta.

Vertailussa ilmeni myös, että koostaan huolimatta Keravalla varkausvahinkoja on sattunut yli kaksinkertainen määrä verrattuna muiden suurten kaupunkien keskiarvoon. Espoossa ja Tampereella vahinkoja sattuu keskimääräisesti, kun taas Helsingissä ja Vantaalla varkauksia on sattunut noin 40 prosenttia enemmän kuin toisissa kaupungeissa.

Turussa autovarkauksia vähiten

Tilastoissa ilmeni myös, että Turussa sijaitseviin autoihin ei kajota niin usein kuin muualla Suomessa.

- Turussa on sattunut lähes puolet vähemmän varkausvahinkoja kuin tilaston vertailukaupungeissa keskimäärin. Esimerkiksi Helsingissä on tapahtunut jopa kolme kertaa enemmän varkausvahinkoja kuin Turussa, kun varkaudet suhteutetaan kannan kokoon. Koko PK-seutuun nähden Turussa sattuu myös noin puolet vähemmän varkausvahinkoja, Lehmusvirta kommentoi.

Myöskään vanhemmat autot eivät ole välttämättä turvassa varkailta, koska niissä varkaita kiinnostavat usein autojen katalysaattorit.

- Katalysaattorit kiinnostavat autovarkaita niissä olevan jalometallin vuoksi, jota vanhemmissa autoissa on usein uusien autojen katalysaattoreihin verrattuna enemmän, Lehmusvirta kertoo.

Omilla teoilla voit ennaltaehkäistä varkauksia

POP vakuutuksen mukaan autovarkauksia ei pystytä estämään täysin, mutta muutamalla tavalla voit vähentää autosi mielenkiintoa varkaiden silmissä.

1. Lukitse aina auton ovet.

2. Jos et voi parkkeerata autoasi valvontakameroin varustetulle paikalle, parkkeeraa silloin autosi mahdollisimman näkyvälle sekä valoisalle paikalle. 

3. Autoon ei kannata jättää arvoesineitä.

4. Lukkopulttien avulla voidaan ehkäistä renkaiden sekä vanteiden varkauksia.

5. Vanhempiin autoihin kannattaa hankkia erillinen suoja katalysaattoria varten.

Lue myös: Poliisi varoittaa: Netissä liikkuu QR-koodien avulla tehtäviä huijauksia

Lue myös: Valvonnassa havaittiin hyväksymättömiä nastarenkaita - "Ajoneuvon käyttäjä voi saada poliisilta sakon"

Lue myös: Yle: Kesänopeuksiin siirtymistä lykätään takatalven iskettyä

Lähde: POP Vakuutus

Kilpailut

Uusimmat