Kuva: Shutterstock

Rasvapalo voi levitä grillistä nopeasti - huomioithan nämä asiat grillatessa

28.05.2024 12:15 - Jasmin Mikkilä

Grillistä syttyneet palot näkyvät myös LähiTapiolan vahinkotiedoissa.

Kesän myötä grillikausi on taas avattu, ja yhä useampi viettää aikaa grillaamalla. Kuitenkin LähiTapiola muistuttaa tiedotteessaan, että rasvapalo voi levitä grillistä nopeasti. Toukokuu on ollut suuressa osassa maata tavanomaista kuivempi, mikä lisää tulipaloriskiä. Kuitenkin jokainen voi omalla toiminnallaan lisätä turvallisuutta grillatessa, ja yksi tärkeä osa tätä on esimerkiksi grillin hyvä puhdistaminen.

– Me suomalaiset jos jotkut tiedämme, että aurinkoiset grillisäät ovat harvassa, mutta etenkin tänä keväänä muutama yksinkertainen kikka ennen grillin sytyttämistä voi säästää suurelta murheelta. Ensimmäiseksi on hyvä varmistaa, että grilli on puhdistettu ja huollettu asianmukaisesti. Grillin pohjalle kerääntyneet rasva ja ruoantähteet voivat aiheuttaa yllättävän nopeasti leimahtavan rasvapalon, joka voi etenkin tuulisella säällä levitä herkästi, kertoo LähiTapiolan ennaltaehkäisypalveluiden kehityspäällikkö Jussi Riikonen tiedotteessa.

On syytä myös muistaa, että maastopalovaroituksen aikaan esimerkiksi kertakäyttögrillin käyttö on kielletty. Myöskään grillaamista ei kannata harrastaa rakennuksen seinustalla tai katoksen alla, koska tällöin mahdollinen palo voi levitä helposti. Grilliä ei tulisi myöskään jättää valvomatta. Grillistä syttyneet palot näkyvät myös LähiTapiolan vahinkotiedoissa. Tulipalojen ennaltaehkäisy on huomattavasti helpompaa kuin vahinkojen korjaaminen. 

Grillin lähettyvillä olisi myös hyvä pitää rasvapaloon sopivaa sammutusvälinettä.

– Ei ole lainkaan liioiteltua hakea rasvapaloon sopiva sammutusväline jo valmiiksi grillin viereen. Käsisammutin on paras, sillä sammutuspeite ei välttämättä riitä tukahduttamaan paloa. Jos grilliä säilytetään kotona esimerkiksi katetun terassin alla kiinni seinässä, se pitää siirtää niin kauas rakennuksesta, että mahdollinen palo ei pääse leviämään. Grilliä ympäröivän nurmikon voi myös hyvin kastella esimerkiksi vesiletkulla ennen kuin ryhtyy kokoamaan grillivartaita.

Myös roskien ja savukkeiden polttaminen lisää maastopaloriskiä

Pelastustoimien tilastoista ilmeni, että maastopaloja on sattunut Suomessa viime vuosina keskimäärin noin 2 500 vuodessa. Viime vuonna toukokuussa paloja syttyi 615, ja nyt kuluvan toukokuun aikana paloja on syttynyt jo 598. Nuotiot sekä grillit aiheuttavat maastopaloja, mutta maastopalot voivat syntyä myös roskien tai savukkeen polttamisen myötä.

– Keväällä monissa kodeissa ja mökeillä siistitään pihoja, mutta maastopalovaroituksen ollessa voimassa ei ole oikea aika polttaa risuja, hakkuutähteitä tai lehtiä. Avopoltto on ylipäätään kiellettyä useiden kuntien taajama-alueilla. Pahimmillaan siinä voi palaa risujen lisäksi sekä oma että naapurin koti, Riikonen sanoo.

Lue myös: Saako parvekkeella grillata? Vastaus voi yllättää

Lue myös: Voit tietämättäsi aiheuttaa kotonasi suuren tulipaloriskin - ethän sorru näihin virheisiin

Lue myös: Yksi sähkölaite keikkuu vuodesta toiseen tulipalotilastojen kärjessä - usein syynä huolimaton käyttö

Lähde: LähiTapiola

Kilpailut

Uusimmat