Kuva: Fotolia

Tee aamuheräämisestä helpompaa - 4 vinkkiä

17.03.2017 15:15 - Senja Rapila

Jos heräät aamulla ennen herätyskelloasi, älä mene takaisin nukkumaan. Se tekee sinusta vain väsyneemmän.

Jos et ole aamuihminen, voi sängystä nouseminen aamuisin olla poikkeuksellisen vaikeaa. On kuitenkin tapoja, joilla aamuherätyksistä voi tehdä siedettävämpiä.

Voit lukea Elite Dailyn listaamat vinkit alapuolelta.

1. Älä nuku päiväunia

Vaikka päiväunien nukkuminen olisikin todella ihanaa ja mukavaa, voi pienet torkut vaikuttaa huomattavasti seuraavan yön yöuniin ja tulevan aamun heräämiseen. Jos siis luovut päiväunistasi, voit mennä ajoissa nukkumaan ja näin ollen herätä myös aikaisemmin.

2. Keksi aamulle jotain mukavaa tekemistä

Jos aamuisin herääminen tuntuu aina todella vaikeaa, voi se helpottaa, jos keksit jotain mukavaa tekemistä aamuihisi.

Jos lähdet aina kiireessä töihin, voit kokeilla aamukahvin keittämistä tai kirjan lukemista aamuisin. Voit vaikka totuttaa itsesi katsomaan joka aamu yhden jakson lempisarjastasi, jos se saa sinut nousemaan innolla. Mitä tahansa, mikä on juuri sinun mielestäsi mukavaa.

3. Käytä aktiivista torkutusta

Laita herätys hieman aiemmaksi kuin mitä sinun täytyisi herätä. Kun heräät ensimmäiseen herätykseen, paina suosiolla torkuttamista. Älä kuitenkaan mene takaisin sänkyyn, vaan nouse ylös ja aloita aamun toimet hitaasti. Olipa se sitten kahvin keittämistä tai venyttelyä, hyödynnä rauhallinen aamusi. Kun puhelimesi hälyttää seuraavan kerran, olet jo hereillä ja sopivasti aikataulussa. Hitaat aamut toimivat usein ei-aamuihmisillä paremmin.

4. Hyödynnä luonnollinen herääminen

Tiedäthän sen tunteen, kun heräät muutamaa minuuttia ennen herätyskellosi soimista? Jos tiedät, on siitä hyvä ottaa hyöty irti. Kun ihminen herää automaattisesti ilman herätystä, on hän kevyessä unen tilassa, jolloin herääminen on huomattavasti helpompaa.

Jos nukut luonnollisen heräämisen jälkeen vielä muutamia minuutteja, olet mitä todennäköisimmin sen jälkeen paljon väsyneempi kuin mitä olit aiemmin. Tämä johtuu siitä, että kroppasi jatkaa unisykliäsi ja heräät todennäköisimmin kesken syvemmän unen tilaa.

Lähde: Elite Daily

Lue myös: Nautinnollisemmat illat, parempi työtehokkuus - 6 syytä herätä kaksi tuntia normaalia aikaisemmin

Lue myös: Heräätkö aina samaan aikaan yöstä? Lue, mitä kyseinen kellonaika kertoo terveydestäsi

Lue myös: Haluatko olla aamuihminen? 6 tapaa onnistua

Kilpailut

Uusimmat