Kuva: Fotolia

Tiedätkö tarinan ikonisen keltaisen kumiankan takana? - keksittiin jo 1800-luvulla

17.09.2017 23:15 - Katariina Auvinen

Monelle lapsuusajan kylpyhetkeen liittyi keltainen kumiankka.

Kun puhutaan kylpyleluista, moni mieltää automaattisesti keltaisen kumiankan osaksi kylpyhetkeä. Keltaisia kumiankkoja on monia eri kokoja ja niitä yhdistää oranssi nokka. Harva kuitenkin tietää tämän ikonisen kumiankan syntytarinaa. Lelun tarina juontaa nimittäin yli sadan vuoden päähän. 

Ensimmäisen kumiankat tehtiin jo 1800-luvun loppupuolella, kun Charles Goodyear keksi muotoiltavan kumimassan. Nämä lelut olivat kuitenkin kokonaan kumia, joten ne eivät aluksi edes kelluneet. Lelut toimivatkin lasten puruleluina. 

Varsinaisen värinsä ja muotonsa ne saivat 1940-luvulla, jolloin niistä tehtiin onttoja. Tällöin myös ankkojen materiaali muuttui vinyyliksi, mutta nimi säilyi vaihtumisesta huolimatta. Ankkoja alettiin markkinoida kelluvina kylpyleluina, jolloin niiden myynti lähti hurjaan nousuun.

(kuva: Fotolia)

Lelun kerrottiin auttavan lapsia hahmottamisessa ja vahvistavan lihaksia, kun lapsi leikki vedessä lelun kanssa. Keltainen väri valittiin juuri sen iloisuutensa ja kirkkautensa vuoksi. Sen ajateltiin kiinnostavan lapsia. 

Lelun suosio räjähti käsiin, kun yhdysvaltalainen ja suomessakin esitetty lasten televisiosarja Seesamtie teki kylpyankan tunnetuksi vuonna 1970. Sarjassa esitettiin laulu, joka oli sen verran tarttuva, että se jopa nousi Billboardin top 20 -listalle. 

Lue myös: Rokkilegendalla erikoinen intohimon kohde: Keräilee kumiankkoja!

Lähde: National Toy Hall of Fame

Kilpailut

Uusimmat