Kuva: Shutterstock

Kutistuiko paita pyykätessä? Helppo hoitoaineniksi palauttaa kankaan oikeaan kokoonsa

16.01.2019 16:15 - Emmi Moilanen

Niksin toteuttamiseen tarvit hoitoaineen lisäksi vain lämmintä vettä ja kaksi puhdasta pyyhettä.

Vaatteen käyttöikää voi pidentää noudattamalla huolellisesti sen pesu- ja kuivausohjeita. Joskus kuitenkin sattuu mokia, ja vaatekappale tulee pyykkikoneesta ulos huomattavasti pienempänä kuin sinne laitettaessa.

Prevention-sivusto uutisoi helposta hoitoaineniksistä, jonka lupaa toimivan niin puuvillaisiin t-paitoihin, huppareihin kuin farkkuihinkin. Tarvitset toteutukseen lämpimän veden lisäksi vain hieman hoitoainetta sekä kaksi puhdasta pyyhettä.

Toimi näin:

1. Täytä käsienpesuallas tai muu astia haalealla vedellä ja lisää joukkoon korkillinen hoitoainetta tai vauvoille tarkoitettua, hellävaraista shampoota. Jos kutistunut vaate on villaa, saatat tarvita hoitoainetta ylimääräisen lorauksen.

2. Anna vaatteen liota kymmenen minuutin ajan. Tässä vaiheessa vaatteen kuidut palautuvat takaisin alkuperäiseen kokoonsa.

3. Laske vesi pois altaasta ja purista vaatekappaleesta hellävaraisesti suurin osa vedestä pois. Älä kuitenkaan huuhtele hanan alla!

4. Aseta puhdas pyyhe tasaiselle alustalle ja levitä vielä kostea vaate sen päälle tasaisesti. Tarkista, että kangas on suorassa eikä siihen jää ryppyjä.

5. Rullaa pyyhe kääröksi niin, että vaate jää sen sisään. Tämä puristaa kankaasta pois lisää vettä.

6. Ota uusi, kuiva pyyhe ja jätä vaate kuivumaan sen päälle tasaisesti. Anna kankaan kuivua kokonaan. Vaatteen ollessa vielä kostea, voit hellävaraisesti venyttää sitä oikeaan muotoonsa.

Lue myös: Vaatteet ja asusteet, joista kannattaa maksaa kerralla hieman enemmän – katso tärpit

Lue myös: 4 tyylisääntöä, jotka saa heittää romukoppaan - katso inspiroivat esimerkit

Lue myös: Hanki vaatteet oikean kokoisina - katso mitkä ostetaan tiukkoina, mitkä hiukan isoina

Lähde: Prevention

Kilpailut

Uusimmat