Kuva: Shutterstock

Susanna asuu perheineen Dubaissa - kertoo nyt suurimmat arkeen liittyvät erot Suomeen verrattuna

12.05.2019 13:15 - Emmi Moilanen

Dubaissa esimerkiksi perheen viikkorytmi on erilainen, sillä arki alkaa sunnuntaista ja viikonloppua vietetään perjantaisin sekä lauantaisin.

Äitiys on hyvin universaali asia, mutta kulttuurierot ja asuinmaa tuovat eronsa lasten kasvattamiseen sekä arjen erilaisiin haasteisiin. Iskelmän iltapäivän Satu Kotonen haastatteli Dubaissa perheensä kanssa asuvaa Susanna Sandisonia, joka kertoo, millaista äitiys on ulkomailla asuessa.

Sandisonin mies on kotoisin Uudesta-Seelannista ja pariskunnalla on 6- sekä 9-vuotiaat pojat. Sandison on itse kotiäiti.

- Kyllä meillä suomalaisia perinteitä vietetään, lapset ottavat isänsä kanssa huomioon äitienpäivän. Toivottavasti kakkua ja kukkia tulee, nainen nauraa.

Suomessa äitienpäivää vietetään sunnuntaina eli pyhäpäivänä. Dubaissa viikkorytmi on kuitenkin erilainen, sillä arki alkaa sunnuntaista ja viikonloppua vietetään perjantaina sekä lauantaina.

- Äitienpäivä on ihan normaali arkipäivä. Samoja äidin kiireitä täällä on kuin muuallakin. Lapset käyvät koulussa ja mies on töissä, Sandison toteaa.

”Enemmänkin taksikuski kuin kotiäiti”

Sandison kertoo, että Dubaissa asuessa kotiäitiys on lähestulkoon välttämättömyys. Yksi suurimmista syistä tähän ovat pitkät välimatkat.

- Kotiäitinä ajelen autolla vähintään sata kilometriä päivittäin, koulumatkat ovat 25 kilometriä suuntaansa. Päivästä menee kolme tuntia auton ratissa ruuhkissa.

Hän huomauttaa, että Suomessa arki on pienten lasten kanssa erilaista, sillä esimerkiksi lähikauppaan pääsee helposti jalan.

- Suomessa välimatkat ovat lyhyitä, lapset pääsevät itse kävellen kouluun. Päivät menevät täällä kuskatessa, viedessä ja hakiessa. Voi ennemminkin taksikuskiksi itseään sanoa kuin kotiäidiksi tässä arjen pyörityksessä, Sandison nauraa.

Etenkin kulkemisen kannalta lapset itsenäistyvät Dubaissa todella myöhään ja Sandison toteaakin tämän olevan yksi suurimmista eroista Suomeen verrattuna.

- Lapset ovat pitkään, pitkään, ihan yläaste- ja lukioikään saakka vanhempien varassa kuljetuksien suhteen, koska välimatkat ovat pitkiä. Asumme porttien sisällä kommuunissa niin sanotusti.

Työn ja perheen yhdistäminen haasteellista

Useat suomalaisäidit ovat tottuneet siihen, että töihin palaaminen äitiysloman jälkeen onnistuu melko vaivattomasti. Sandisonin mukaan Dubaissa työn ja perheen yhdistäminen on hyvin paljon vaikeampaa. Hän on ollut kotiäitinä yhdeksän vuoden ajan, esikoisensa syntymästä saakka.

- Totta kai täälläkin on uraa rakentavia naisia ja sekin onnistuu. Mutta täällä ei ole mitään osa-aika- tai puolipäiväistä työtä, että yleensä tehdään täysin pitkää päivää.

Esimerkiksi kodinhoitajan tai sisäkön hankkiminen mahdollistaa Dubaissa uran ja perhe-elämän yhdistämisen.

- Meille sopii paremmin se, että minä olen kotona, olemme tehneet tämän päätöksen perheenä. Viihdyn, ja minusta on mukava olla lasten arjessa paljon mukana. Aion olla kotona niin kauan kun täällä Dubaissa ollaan, emme ole miettineet tähän edes muita vaihtoehtoja.

Dubaissa Sandison on päässyt osallistumaan lastensa koulun tapahtumiin sekä juhlajärjestelyihin. Brittikoulua käyvien lasten äiti auttaa muun muassa myyjäisissä, näytelmäasujen teossa ja uimatunneilla.

- Vaikka sitä palkkatyötä ei ole, kyllä täällä on päivät niin kiireisiä kuin itse vain haluaa.

Sandison mainitsee, että esimerkiksi ajokorttia hankkiessa Dubaissa vaimo joutuu pyytämään mieheltään allekirjoituksen, jotta saa ajokortin itselleen. Hän pitää kuitenkin Dubaita ”todella läsnimaalaistuneena”.

- Ei meidän tarvitse täällä kaavuissa kulkea. Arjessa ei ole mitään eroa, että asuisiko Euroopassa vai Dubaissa. Samanlaista arkea kuin länsimaissakin, hän tiivistää.

Kuuntele Iskelmän iltapäivää joka arkipäivä klo 14-18.

Voice.fi ja Iskelmä ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Lapsen raivokohtaus on vältettävissä? Kokeile suomalaisen asiantuntijan neuvoa

Lue myös: Tuore isä Tuure Kilpeläinen, 48, vanhemmuudesta: "Vapauden menetyksen fiilis on kouriintuntuvaa"

Kilpailut

Uusimmat