Kuva: Shutterstock

Arkipäiväiset tavarat, jotka tulisi vaihtaa uusiin useammin kuin arvaatkaan - lue paljastava listaus

10.09.2019 17:45 - Emmi Moilanen

Esimerkiksi hiusharja olisi hyvä uusia noin vuoden välein.

Tiedetään, että hammasharja tulisi vaihtaa uuteen noin kolmen kuukauden välein. Myös ripsiväri olisi hyvä uusia kerran kolmessa kuukaudessa. Olemme aiemmin uutisoineet myös niksistä, jonka avulla tiedät, onko tyyny jo aika vaihtaa uuteen.

Insider-sivusto listasi muut arkipäiväiset asiat ja tavarat, jotka tulisi vaihtaa uusiin useammin kuin olisit ehkä osannut arvatakaan.

Hiusharja olisi hyvä uusia noin vuoden välein

Women’s Health -julkaisu kirjoittaa, että päivittäisessä käytössä oleva hiusharja olisi hyvä uusia 6-12 kuukauden välein. Tämä johtuu siitä, että harja kerää jäämiä muotoilutuotteista ja likaisena se myös tekee hiuksista kiillottoman näköiset.

- Likainen hiusharja voi saada puhtaatkin hiukset näyttämään likaisilta, rasvaisilta ja roikkuvilta. Tuotteiden jämät saattavat myös ärsyttää hiuspohjaa, joka puolestaan altistaa punoitukselle ja kutinalle, ihotautilääkäri Tsippora Shainhouse täsmentää.

Sheiverin terä tulisi vaihtaa 5-7 käyttökerran jälkeen

The American Academy of Dermatology suosittelee, että höylän terä tulisi vaihtaa 5-7 käyttökerran jälkeen. Tämä ehkäisee ihoärsytystä, jolle tylsä höylä altistaa hipiäsi.

Lakanat tulisi uusia kahden tai kolmen vuoden välein

Olemme aiemmin uutisoineet siitä, kuinka usein lakanoita tulisi vaihtaa esimerkiksi viikkosiivouksen yhteydessä. Tämän lisäksi Insiderin artikkelissa tuodaan ilmi se, että lakanavarasto olisi hyvä uusia aika ajoin kokonaan.

Tämä perustuu siihen, että ajan kuluessa lakanat joutuvat kulutukselle esimerkiksi hien takia, joka puolestaan kuluttaa ja haurastuttaa kangasta.

Keittiörätti tai -sieni

Osa mikrobiologeista on sitä mieltä, että keittiössä käytettävä sieni tulisi vaihtaa kerran viikossa. Vuonna 2017 julkaistu tutkimus osoittikin sen, että sieni on erinomainen kasvualusta useille bakteereille.

Lue myös: Ihminen nukkui 28 yötä samoissa petivaatteissa - tutkijat varoittavat hurjista seurauksista

Lue myös: Perheenäiti yritti opettaa lapsiaan siivoamaan hauskalla keinolla - ei mennyt ihan niin kuin piti

Lue myös: 4 paikkaa, jotka pitäisi siivota päivittäin - oletko sinäkin unohtanut?

Lähde: Insider

Kilpailut

Uusimmat