Kuva: Shutterstock

MTV: Tiesitkö, että joulutortut voi valmistaa nopeasti vohveliraudalla? Katso helppo ohje

30.11.2020 17:15 - Iiro Myllymäki

Joulutortut valmistuvat nopeasti vohveliraudan avulla.

Joulutorttukausi on monella jo alkanut, ja uunit lämpiävät jouluherkkua varten ympäri Suomen. Tortut voi kuitenkin valmistaa myös toisella tavalla, ilman uunia. MTV kirjoittaa bloggaaja Satu Koiviston ohjeesta, jolla tortut paistuvat vohveliraudassa.

Kahdesta valmiiksi kaulitusta voitaikinalevystä saa valmistettua kuusi vohvelirautatorttua. Lisäksi ohjeeseen tarvitsee noin kuusi teelusikallista luumuhilloa. Valmista tulee noin kymmenessä minuutissa.

Voit katsoa torttujen valmistamisesta ohjevideon alta, ja videon alapuolelta näet kirjoitetun ohjeen.

1. Sulata voitaikinalevyt leivinpaperin päällä. Kauli sitten levyjä hieman isommiksi.

2. Laita kolme nokaretta luumuhilloa molempien levyjen pitkille sivuille. Älä kuitenkaan laita hilloa aivan reunaan.

3. Kostuta levyjen reunat vedellä.

4. Taita levy pitkittäin puoliksi. Paina kerrokset yhteen ensin hillon ympäriltä ja sitten reunoista. Yritä puristaa ilmat pois hillon ympäriltä niin, ettei ilmakuplia jää.

5. Leikkaa levy kolmeen osaan ja painele reunat sormella tai haarukalla tiiviisti yhteen.

6. Kuumenna vohvelirauta. Nosta tortut yksi kerrallaan vohveliraudalle. Paista torttuja 4-5 minuuttia, riippuen vohveliraudan tehosta.

7. Halutessasi voit vielä koristella valmiit tortut tomusokerilla.

Lue myös: Kahdeksan käytännöllistä joululahjaa, jotka tulevat oikeasti tarpeeseen

Lue myös: Viisi ihanaa ja edullista tapaa, joilla tuot joulutunnelman hetkessä kotiisi

Lähteet: MTV, Satu Koiviston blogi

Kilpailut

Uusimmat