Kuva: Shutterstock

Tee lisukesalaatista raikas kesäversio hetkessä - annos, jonka kruunaa makeat mansikat

26.05.2021 09:15 - Emmi Moilanen

Salaatti saa ripauksen potkua chilistä.

Raikas kesäsalaatti kruunaa annoksen kuin annoksen, ja tänä kesänä lisuke saa makeutta mansikoista sekä pienen ripauksen potkua chilistä. Pääset katsomaan alta ohjeet helppoon reseptiin, joka on takuuvarma valinta esimerkiksi grilliherkkujen kylkeen.

Ainesosat:

4,5 dl mansikoita pilkottuina

4 rkl riisiviinietikkaa

1 rkl hunajaa

2 rkl ekstra-neitsytoliiviöljyä

Suolaa

Chilimaustetta

Mustapippuria myllystä

Reilusti rucolaa

Basilikan lehtiä

Ohje:

1. Sekoita kulhossa mansikat, riisiviinietikka ja hunaja.

2. Lisää rucola ja basilikanlehdet tarjoilulautaselle, ja ripottele päälle salaatin päälle suola sekä chili. Annostele lautaselle mansikat ja kruunaa annos lorauksella oliiviöljyä sekä mustapippuria.

Halutessasi voit kruunata annoksen vaikkapa vegaanisella mozzarellalla. Pääset katsomaan kolmen ainesosan reseptin täältä.

Lue myös: Kesän raikkaimmat jäätelöt syntyvät hetkessä kotona - 3 herkullista ja helppoa reseptiä

Lue myös: Kukkakaalipitsa on kesän vähähiilihydraattinen herkku - ota helppo resepti talteen

Lue myös: Kolmen raaka-aineen suklaakakku vie kielen mennessään - helppoa ja maistuvaa

Lähde: Pure Wow

Kilpailut

Uusimmat