Kuva: Shutterstock

Älä luovuta pinttyneiden paistinpannujen kanssa vielä - mullistava niksi saa hieraisemaan silmiä

22.08.2021 14:15 - Minttu Tikkanen

Tiskaamisen suurin kompastuskivi lienee pinttynyt lika.

Monelle on varmasti tuttu tunne, kun paistinpannut näyttävät jo hetken käytön jälkeen siltä kuin ne olisivat olleet käytössä ainakin 10 vuotta. Mustaa, pinttynyttä likaa saa jynssätä kaikilla hartiavoimilla eikä lopputulos siltikään päätä huimaa. TikTokissa lähti kuitenkin leviämään video, jolla töhnää lähestytään ihan eri taktiikalla ja videon nikseillä pannu kiiltääkin pian niin, että siitä voisi melkein peilata oman kuvansa.

Käyttäjä @ramdeep.osahan jakoi monivaiheisen videon, jossa paistinpannu kirkastuu ällistyttävällä tavalla.

Toimi näin:

1. Ripottele pannun pohjalle ensin suolaa ja sitten ruokasoodaa.

2. Hulauta jauheiden päälle myös nestemäistä astianpesuainetta.

3. Hankaa nyt pannulla olevia aineita kevyesti sienellä niin, että ne sekoittuvat toisiinsa.

4. Asettele pannun päälle vaikkapa nenäliinoja tai talouspaperia, niin että pohja peittyy kokonaan.

5. Lorauta paperilla peitellyn pohjan päälle valkoviinietikkaa. Paperien ja pannun pitäisi kastua kauttaaltaan.

7. Keräile kostuneet paperit pannun päältä ja pyyhkäise pannu, lika liukenee silmissä kuin itsestään. 

Ohjevideon kokonaisuudessaan pääset katsomaan alta tai täältä.

Lue myös: 5 asiaa, jotka jäävät usein kodin siivouksessa puhdistamatta – oletko sinäkin unohtanut?

Lue myös: Tiedätkö, kuinka usein suihkuverho tulisi pestä? Vastaus yllättää

Lähde: Metro

Kilpailut

Uusimmat