Kuva: Shutterstock

5 syytä hankkia kasvihuone

08.06.2022 06:29 - Katja Nygård

Jos et vielä ole kokeillut kasvihuoneviljelyä, tässä viisi hyvää syytä aloittaa se vaikka jo tänä kesänä.

Helppo harrastus

Kasvihuoneviljely ei ole vaikeaa, ja alkuun pääsee helposti. Kasvihuoneviljely ei myöskään sulje pois avomaaviljelyä, päinvastoin ne tukevat toisiaan. Keväällä kasvihuoneeseen laitetut uudet mullat ja lannoitteet ovat syksyn tullen oivallista maa-ainesta avomaalle.

Monta käyttötapaa

Kasvihuone voi viljelyn lisäksi toimia sateensuojana, kesäisenä työtilana ja jopa ympärivuotisena oleskelupaikkana. Kasvihuoneen ei tarvitse jäädä hyötykäyttämättä talvellakaan, jolloin se voi toimittaa esimerkiksi polkupyörävaraston virkaa

Säästä riippumatta

Kasvihuoneviljely on mukavaa puuhaa koko kasvukauden ajan säästä riippumatta. Etenkin kylminä kesinä kasvihuone on viljelijälle sadon kannalta kultaakin kalliimpi, sillä lämpötila kasvihuoneessa on yleensä aina korkeampi kuin ulkona.

Pidempi kasvukausi

Kasvihuone pidentää kasvukautta molemmista päistä, joten viljelypuuhiin pääsee jo aiemmin keväällä ja sadosta saa nauttia pitkälle syksyyn.

Nopeammin satoa

Avomaaviljelyyn verrattuna kasvihuone nopeuttaa kasvien kasvua. Hyötykasveista esimerkiksi tomaatti vaatii kasvaakseen runsaasti lämpöä, mutta palkitsee viljelijänsä runsaalla sadollaan.

Mikään ei maistu niin hyvältä kuin itse kasvatettu tomaatti. (kuva: Shutterstock)

Lue myös: Morsian, älä stressaa! Hääpäivänä tärkeintä on nauttia

Lue myös: Mökkikausi alkaa! Hoida nämä asiat kuntoon

Lue myös: 3 vaimoa kertoo: "Näin minut on yllätetty hääpäivänä"

Lue myös: Kevään sisustustrendit 2022: Uusia ideoita keittiöön, rottinkia kalusteisiin…

Kilpailut

Uusimmat