Kuva: Shutterstock

MTV: Saako perunaa säilyttää jääkaapissa? Ikuisuuskysymykseen on vihdoin selvä vastaus

21.11.2022 23:15 - Minttu Tikkanen

Missä säilytät perunaa?

Perunoiden oikeaoppinen säilytys on yksi niistä ikuisuuskysymyksistä, joista liikkuu hyvin monenlaisia ja ristiriitaisiakin vastauksia.

Toisen mielestä perunan luonteva paikka on jääkaapissa, toinen taas uskoo sen pilaantuvan siellä alkuunsa.

MTV uutisoi artikkelissaan, että esimerkiksi Iso-Britannian ruokaviraston tietojen mukaan perunan säilyttäminen jääkaapissa on ihan ok, mutta tätä mieltä ei oltu vielä hetki sitten. Viime vuonna ruokaviraston lausunnossa oltiin sitä mieltä, että perunoiden sisältämä tärkkelys reagoi jääkaapissa haitallisella tavalla.

- Kun perunoita säilyttää jääkaapissa, niiden tärkkelys muuttuu sokeriksi. Kun perunat sitten kypsentää, nämä sokerit yhdistyvät aminohappo aspargiiniin ja tuottavat haitalliseksi uskottua kemikaalia nimeltä akryyliamidi, ruokavirastosta kommentoitiin aiemmin.

MTV:n artikkelissa jatketaan, että kuitenkin nyt uuden tutkimustiedon valossa ruokavirasto myöntää, että perunaa voi hyvin säilyttää myös jääkaapissa. Yhtä hyvä paikka on esimerkiksi viileä kellari tai muu paikka, jossa peruna saa tarvitsemansa pimeyden ja viileyden.

Jääkaappi onkin siis parempi säilytyskohde perunoille kuin kiistelty huoneenlämpö, sillä lämpimässä perunat alkavat helpommin kuivua ja itää. Jääkaappisäilytyksessä on kuitenkin MTV:n mukaan syytä muistaa, etteivät perunat saa koskettaa kaapin seiniä, sillä jääkaappi jäädyttää ja sulattaa itse itseään, jolloin seinään nojailevat ruuat saattavat jäätyä ja pilaantua.

Lue myös: Moni kierrättää käytetyn leivinpaperin aivan väärin - tiesitkö, mihin jätteeseen se kuuluu?

Lue myös: Tänään alkoi hävikkiviikko - kodeissa menee miljoonia kiloja ruokaa roskiin, ja se olisi vältettävissä

Lue myös: Pidä ruoka tuoreena pidempään ja vältä hävikki - 6 toimivaa vinkkiä

Lähde: MTV

Kilpailut

Uusimmat