Kuva: Shutterstock

Auta lemmikkiäsi selviytymään stressaavasta uudestavuodesta - toimi näin

30.12.2023 18:15 - Sanni Seppä

Uudenvuoden pauke voi olla lemmikille äärimmäisen pelottavaa ja stressaavaa.

Vaikka uusivuosi ja räikeät raketit ovat ihmisten mielestä usein hauskoja, eivät ne lemmikkien mielestä usein ole sitä. Uusivuosi voi olla äärimmäisen pelottavaa aikaa rakkaalle karvakaverille ja lemmikille kannattaakin pyhittää erityistä huomiota vuoden vaihtuessa.

Ilotulitepelko on yleinen lemmikkien ääniin liittyvä pelko ja se voi pahimmassa tapauksessa aiheuttaa päiviä kestävän stressitilan tai eläimen karkaamisen. Kannattaa muistaa, että karkuriksi saattaa myös päätyä lemmikki, joka ei ole aiemmin pelännyt raketteja. Keräsimme listan vinkeistä, joiden avulla voi helpottaa silkkitassun oloa stressaavana päivänä. Muista, että erityisen tärkeää on pysytellä kotona lemmikin seurana ja turvana. Älä siis jätä lemmikkiä yksin.

Muista myös ainakin nämä:

1. Raketteja ammutaan uudenvuodenyönä klo 18-02 välillä. Koira kannattaa siis viedä lenkille aamulla ja päivällä. Illalla tarpeet kannattaa käydä tekemässä vain kotikadulla. Kannattaa myös varautua siihen, että jotkut aloittavat ilotulitteiden sytyttelyn jo päivällä.

2. Kytke koiralle erillisiin hihnoihin sekä valjaat että kaulapanta. Näin lemmikilläsi on tuplavarmistus ulkona, jos lemmikki pelästyessään saa riuhtaistua itsensä esimerkiksi valjaista pois. Myös aidatulla pihalla lemmikki tulee pitää kiinni karkaamisen varalta.

3. Pysy itse rauhallisena ja normaalina. Surkuttelu ja lemmikin perässä ramppaaminen voi vain pahentaa lemmikin stressitilaa. Pitäkää kiinni tavallisista päivärutiineista.

4. Jos koira tai kissa piiloutuu sohvan tai sängyn alle, anna sille rauha olla siellä. Anna lemmikkisi rauhassa valita haluamansa lepopaikka.

5. Etenkin kissat ovat taitavia pujahtamaan mitä pienimmistä raoista, joten kulje ulko-ovesta varovasti, äläkä availe ikkunoita. Pelästynyt eläin voi tehdä hätääntyessään varomattomia liikkeitä ja karata.

6. Rakettien välähdykset saattavat häiritä lemmikkiä – sulje siis verhot. 

7. Tavalliset kodinäänet kuten televisio, radio ja astianpesukone voivat peittää rakettien pahinta pauketta alleen. Älä kuitenkaan huudata musiikkia tai televisiota, sillä eläimet ovat äänille paljon herkempiä kuin ihminen.

7. Muista, että lemmikin paikka ei ole ilotulitteita katsomassa. Raketit ovat ihmisten hupia, ei eläinten.

Lue myös: 4 tärkeää vinkkiä, joilla luot kissaturvallisen joulun

Lue myös: Ihmisten jouluherkut eivät sovi koiran lautaselle - joistain voi koitua hengenvaarallinen myrkytys

Lue myös: Milloin koiralle kannattaa pukea talvivaatetta? Kennelliiton asiantuntija kertoo, mitä tulee ottaa huomioon

Lähde: Kennelliitto, Evidensia, Musti ja Mirri

Kilpailut

Uusimmat