Koli äänestettiin Vuoden retkikohteeksi – "Kolilla on suomalaiset kasvot"

08.03.2013 12:00 -

Yleisöäänestyksessä annettiin yli 5 700 ääntä, joista Koli keräsi neljänneksen.

Äänestyksen kymmenen ehdokasta olivat ammattilaisraadin valitsemia. Vuoden retkikohteeksi valittu Koli saa palkinnoksi Suomen Messusäätiön myöntämän 5 000 euron stipendin sekä näkyvyyden tämän viikonlopun Retki-messuilla.

Kolin ydin on Kolin kansallispuisto, jossa vierailee vuosittain noin 130 000 retkeilijää. Alueella on neljä luontopolkua ja 80 kilometriä retkeilyreittejä.

– Kolin kansallispuiston ominaispiirre on se, että alueella on suomalaiset kasvot. Maisema, joka avautuu Kolilta Pieliselle päin, on suomalaisuuden ydintä, kansallismaisemaa, jota monet taiteilijat ovat töissään kuvanneet, sanoo puistonjohtaja Kyösti Tuhkalainen Metsähallituksesta.

Kolin alueella on toimintaa myös talvisin. Siellä voi lasketella, hiihtää ja lumikenkäillä. Lisäksi kansallispuiston ulkopuolella on moottorikelkkareittejä ja siellä voi liikkua myös koiravaljakolla.

Muita talven aktiviteetteja ovat jääcurling ja pilkkiminen sekä avantouinti ja kellunta hyisessä Pielisessä.

Kilpailut

Uusimmat