Uskomaton urheilunähtävyys: 2 500 vuotta vanha stadion, joka on yhä käytössä!

02.05.2013 07:30 - Mikko Räsänen

Ateenassa sijaitseva Panathenaia on maailman vanhin yhä käytössä oleva stadion.

Kun Panathenaia-stadion rakennettiin noin vuonna 566 eaa, eivät rakentajat varmaan arvanneet, että stadionilla kilpailtaisiin vielä 2010-luvullakin. Näin on kuitenkin käynyt ja Panathenaia on maailman vanhin yhä käytössä oleva urheilustadion.

Stadionia on toki kunnostettu vuosien aikana. Ensimmäisen jättiremontin se koki jo 329 eaa, jolloin stadionin katsomot purettiin ja korvattiin marmorilla. Vuonna 140 stadionia laajennettiin niin, että sen yleisökapasiteetiksi saatiin 50 000.

Kun Panathenaia rakennettiin, olivat olympialaiset vielä pieni tapahtuma nykyiseen verrattuna. Olympiahistorian alussa niissä kilpailtiin pelkästään juoksulajeissa, mutta stadionin rakentamisen aikaan lajimäärä oli jo alkanut kasvaa.

Vuonna 566 eaa olympialajeja olivat stadionin juoksu (n. 200 m), Diaulos-juoksu (n. 400 m), Dolikhos-juoksu (n. 4800 m), paini, viisiottelu (kiekonheitto, keihäänheitto, pituushyppy, stadionin juoksu ja paini), nyrkkeily, nelivaljakkoajo, pankration (muinainen vapaaottelu) ja ratsastus. Pian lajeihin lisättiin myös asejuoksu ja parivaljakkoajo.

Kisailusta ei vielä ollut tullut nykypäivän kaltaista välineurheilua, sillä valjakkoajoja lukuunottamatta urheilijat kilpailivat alasti, ja välinelajeissa kuten keihäänheitossa kaikki käyttivät samaa keihästä.

Roomalaishallitsijat lakkauttivat olympialaiset noin vuonna 400, ja stadion jäi vähälle käytölle. Ajan kuluessa se hautautui ja unohtui. Stadion löydettiin uudelleen arkeologisissa kaivauksissa vuonna 1870.

Panathenaia on sittemmin toiminut kisanäyttämönä kolmissa moderneissa olympialaisissa. Ensimmäisiä olympialaisia varten 1896 stadion laajennettiin 80 000 katsojaa vetäväksi, ja jossain välissä sen juoksuratakin on saanut kunnon pinnoitteen. Viimeksi Ateenan 2004 olympialaisissa Panathenaialla kilpailtiin jousiammunnan olympiamitaleista.

Nykyään stadion on auki yleisölle ja on suosittu matkailunähtävyys.

Lähteet: Wikipedia, Tiede, Greece-Athens.com

Kilpailut

Uusimmat