Espanjan etelärannikon suomalaisyhteisö yllätti Kyösti Mäkimattilan

19.01.2014 12:45 - Katariina Näreaho

Tangokuninkaan ensimmäinen pitkä etelänmatka suuntautui monien muiden tapaan Espanjan etelärannikolle.

Kyösti Mäkimattilan ikimuistoisin lomamatka tähän mennessä on nuoruusvuosien reissu Espanjaan. Kahden viikon rantalomalla sattui ja tapahtui, mutta päällimmäisenä mieleen jäi etelärannikon auttavainen ja tiivis suomalaisyhteisö.

- Se oli nuorelle miehelle yllätys, miten paljon siellä oli suomalaisia ja miten tiivis se suomalainen yhteiselo oli siellä. Meillekin tapahtui muutama hässäkkä ja saatiin heti apua. Jäi hyvä fiilis siiltä.

Matkamessuilta tavoitettu Mäkimattila ei sulje pois sitä vaihtoehtoa, että palaisi vielä joskus Espanjan etelärannikolle pidemmäksi aikaa.

- Ei ole lainkaan huono ajatus, että siellä olisi vaikka joku vakituisempi kohde, mihin voisi sitten mennä. Vaikka loma-asunto.

Seuraavaa ulkomaanmatkaa ei vielä ole varattu, mutta se tulisi todennäköisesti suuntautumaan myös etelään.

- Jokin kohde, jonne on muutaman tunnin lentomatka Suomesta. Ehkä Turkki tai Kanaria.

Kilpailut

Uusimmat