Kuva: Fotolia

Ethän laita kuvaa lentosi tarkastuskortista sosiaaliseen mediaan?

13.06.2016 19:15 - Reija Saarinen

Kuvan avulla omat tiedot saattavat päätyä vääriin käsiin.

Nykyään eletään sosiaalisen median kulta-aikaa. Se tarkoittaa myös sitä, että usein ennen lomalle lähtöä julkaistaan kuva esimerkiksi passista tai lennon tarkastuskortista. Harva kuitenkaan ymmärtää, että moisen kuvan julkaisemista on syytä välttää.

Good Housekeepingin mukaan on nimittäin olemassa nettisivustoja, jotka voivat hankkia pelkän kuvassa näkyvän viivakoodin perusteella henkilökohtaisia tietojasi. He voivat siis saada tietoonsa muun muassa nimesi ja puhelinnumerosi. Tämän lisäksi he saavat tietoja lennostasi, minkä vuoksi he voivat muun muassa muuttaa paikkaasi lennolla, peruuttaa varattuja lentoja sekä pahimmassa tapauksessa vaihtaa koko PIN-koodisi.

Jos siis haluaa olla varuillaan, kannattaa miettiä tarkkaan millaisia kuvia sosiaalisessa mediassa jakaa. Niillä kun saattaa olla hyvinkin ikäviä vaikutuksia.

Lue myös: Pitkä lento edessä? Vinkit, joiden avulla uni tulee varmimmin

Lähde: Good Housekeeping

Kilpailut

Uusimmat